Orthex-ruukun design virhe?

Aloittaja F1kus, kesäkuu 02, 2013, 22:19:09 ip

« edellinen - seuraava »

F1kus

Ostin pari pyöreätä Orthex-altakasteluruukkua. Mallinimi lienee "Pauliina" tai "Jasmin",
en ole ihan varma. Halkaisija 17cm, mukana välikansi pitämään veden ja kasvatusalustan
erillään toisistaan, suppilo, jolla annetaan yläkautta vettä/lannoitteita välikannen
alapuolelle - vesitilaan. Lisäksi mittatikku, jolla saa "mitattua" onko neste oikealla tasolla
vesitilassa. (Toivottavasti joku tunnisti tuotteen tämän kuvauksen perusteella).

Ongelmani on se, että välikansi on liian pieni suhteessa astian halkaisijaan.
Kun sen asettaa astian pohjalle, se ei yllä aivan pohjalle, kuten kuuluukin, vaan jättää
tilaa usean sentin korkuiselle vesitilalle. Mutta välikansi ei asetu vakaasti, sen halkaisija on liian pieni
ja se heiluu ja on epävakaa. Kun tuohon päälle sitten kaataa multaa, soraa tai mitä hyvänsä, niin
pienikin epätasapaino keinauttaa välipohjan viistoon asentoon ja multa/sora valuu vesiastiaan.

Ongelma ei ole pieni siksi, että kun on kerran peittänyt välikannen mullalla, ei voi mitenkään tietää
onko kansi kääntynyt ja päästänyt mullat vesitilaan - siitä syystä että multa peittää näkyvyyden.

Onko tämä design virhe vai enkö osaa ottaa jotakin seikkaa huomioon?

Huru-ukko

Pitäisikö sinne pohjalle laittaa ruukkusoraa tms.?

F1kus

kesäkuu 02, 2013, 22:33:02 ip #2 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 02, 2013, 22:53:21 ip käyttäjältä F1kus
Lainaus käyttäjältä: Huru-ukko - kesäkuu 02, 2013, 22:22:32 ip
Pitäisikö sinne pohjalle laittaa ruukkusoraa tms.?


Ei, pidän sen tyhjänä vettä varten.

Muoksis. Niin, siis meinaat että pitäiskö? Joo, se kyllä voisi korjata ongelman
mutta nyt on liian myöhäistä kun on jo mullat laitettu ja kasvit istutettu.
Piru vieköön ettei tullut mieleen ja piru vieköön ettei ohjeet edet vihjaise tästä - tila on
kuvan ja tekstin perusteella vain vedelle.

Kiitos vinkistä jokatapauksessa!
(Design virheeksi tuota kyllä silti nimittäisin. Voihan sinne alapuolelle rakentaa vaikka mitä
tasapainottamaan sitä kiikkerää kantta.)


Sihijuoma666

Mulla on kaikki sopinut aivan hyvin ruukkuun. Voisiko olla että kyseisiin ruukkuihin on mennyt väärän kokoisesta Pauliinasta välipohja ym? Nehän on erillisessä pussissa jotka kauppa on voinut sekoittaa?

Siis eikö välipohjan matala keskikohta osu ruukun pohjalle? Ja jääkö reunoille aukkoa vai peittääkö välipohja ruukun rohjan ylhäältä katsottuna? En oikein saanut selvää kuvaa päähäni..?

F1kus

kesäkuu 02, 2013, 22:58:30 ip #4 Viimeisin muokkaus: kesäkuu 02, 2013, 23:00:19 ip käyttäjältä F1kus
Lainaus käyttäjältä: Sihijuoma666 - kesäkuu 02, 2013, 22:50:08 ip
Mulla on kaikki sopinut aivan hyvin ruukkuun. Voisiko olla että kyseisiin ruukkuihin on mennyt väärän kokoisesta Pauliinasta välipohja ym? Nehän on erillisessä pussissa jotka kauppa on voinut sekoittaa?

Siis eikö välipohjan matala keskikohta osu ruukun pohjalle? Ja jääkö reunoille aukkoa vai peittääkö välipohja ruukun rohjan ylhäältä katsottuna? En oikein saanut selvää kuvaa päähäni..?


Tässä "piirros" jos onnistui:

\          /
| mul  |
| ta _ |
|        |
/  vesi \

Tuo mullan ja veden välillä oleva kansi heiluu, se ei asetu paikoilleen.

Kaikki osat olivat ostettaessa samassa pakkauksessa.

Miquel

Palauttaisin nuo myymälään. Itselläni ei ainakaan välipohjat heilu, vaan istuvat niin hyvin että miltei voin ylös-alaisin kääntää koko ruukun ilman että se putoaa.
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

Sihijuoma666

Tässä on kuva kuinka istuu 17cm Pauliinan välipohja. Ja keskikupin pohja on ehkä millin päässä ruukun pohjasta. Ei keiku ja on ihan tukeva. Nyt on jossain varmaan sattunut virhe valmistuksessa tai pakkauksessa.


F1kus

Lainaus käyttäjältä: Miquel - kesäkuu 02, 2013, 23:14:36 ip
Palauttaisin nuo myymälään. Itselläni ei ainakaan välipohjat heilu, vaan istuvat niin hyvin että miltei voin ylös-alaisin kääntää koko ruukun ilman että se putoaa.


Kiitos Miquel ja Sihi, en voi enää palauttaa kun on chilit jo istutettu mutta
ensi kerralla tiedän testata ennen kassalle menoa :)

Miquel

Olisiko kiikkuva pohja vielä korjattavissa jotenkin? Laitat alle vaikka pohjan "nystyrän" korkuisen kiekon jotakin muovista viemäriputkea?
Ikävä juttu jos kalliit ruukut on käyttökelvottomia kaupan virheen takia.  ???
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

F1kus

Lainaus käyttäjältä: Miquel - kesäkuu 02, 2013, 23:34:28 ip
Olisiko kiikkuva pohja vielä korjattavissa jotenkin? Laitat alle vaikka pohjan "nystyrän" korkuisen kiekon jotakin muovista viemäriputkea?
Ikävä juttu jos kalliit ruukut on käyttökelvottomia kaupan virheen takia.  ???


En enää pääse käsiksi ala-osaan kun on mullat päällä ja kasvi istutettu.
Ropiskoon sitten multaa vesitilaan - lähetän valokuvan valmistajalle :p


Rel1990

Tainnut olla joku huono erä, minullekin sattui muutama näitä. Varovasti kun laittoi multaa päälle niin ei välipohja keikannut niitä sinne vesitilaan.

tomjo78

Lainaus käyttäjältä: Rel1990 - kesäkuu 03, 2013, 12:46:54 ip
Tainnut olla joku huono erä, minullekin sattui muutama näitä. Varovasti kun laittoi multaa päälle niin ei välipohja keikannut niitä sinne vesitilaan.


Sama juttu. Kiersin tukevaa teippiä reunan päälle jolla sain sen tiiviiksi ja opin testaamaan ruukut jo kaupassa ennen ostoa.

Dethlock

Itsellä läjä noita Pauliinoita ja niissä on kaikissa väljät välipohjat. Vähän tarkkana saa olla ruukkua täyttäessä mutta eipä tuo muuten ole haitannut.
I'm newbie and I know it  -  2013  -  Chilisti #2374
Kasvatuspäikkäkirja
Hydrohärpäke DethTable


Youtube kanava