tammikuu 10, 2025, 11:28:22 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Hotvelo - 2014

Aloittaja HotVelo, lokakuu 29, 2013, 22:42:08 ip

« edellinen - seuraava »

HotVelo

Pihistin aikaa työnteosta pihamaalla, ja napsin muutamia dokumenttikuvia.

Miellyttävin yllätys tämän kauden aikana ovat olleet pubet. Ei kohtuullisen sadon saaminen näköjään aloittelijalta ihan rakettitieteen osaamista vaadi kuitenkaan. Ei näillä satomäärillä toki chilin hinta torilla halpene, mutta enköhän omaan käyttöön riittävät maistiaiset saa.



Montufar (PI 585273)



Santa Natalia. Tämä ei ole niin satoisa kuin Montufar, mutta mukavan kokoisia mollukoita se sentään pusertaa. Parin viime päivän kovan tuulenpuuskat pudottivat jonkun verran jo kehittymässä olleita raakileita, mutta se mennee luonnollisen poistuman tiliin.

Yksi lajike on kuitenkin aiheuttanut jossei nyt ihan päänvaivaa niin ihmettelyä kuitenkin.



Manzano Orangen olin jo moneen otteeseen aiemmin luullut aloittavan satokautta, mutta viikon kuluessa terälehtien putoamisesta putosivat sitten kukkavarretkin. Koko tuosta kahden kasvin pehkosta olen onnistunut löytämään vain kaksi oikeasti kiinni jäänyttä podia. No, kaipa se itse tietää mitä on tekemässä.

Otanpa vielä kerran esille Aji Charapitan vertailevan kuvasarjan myötä.



Kuvien päiväykset vasemmalta oikealle ovat 27.5., 23.6. ja 16.7. Kasvu ei ole sinällään ollut kummoista, mutta tervehtyminen on kyllä varsin selvää. Tuoreimmassakin kuvassa on muutamissa lehdissä niiden pudottamista enteilevää kuivetumista, mutta lehtien noukkiminen ruukun pinnalta ei ole enää jokapäiväistä. Eniten toivon nyt sitä, että kukinnoista jokin onnistuisi tuottamaan kypsän marjan, mistä saisin siemeniä seuraavan kauden yritykseen. Talvehtijaa en jo valmiiksi hankalan kasvukauden kokeneesta kasvista aio ottaa.

Ja lopuksi vielä OT:na kukkapläjäys.



Pioneja.



Unikko ja muuan vanhojen pihamaiden perinnekasvi.






HotVelo

Pidimme eilen ehtoolla PiChilin kanssa pienet chilimaistiaiset kreikkalaistyyppisen salaatin kera. Tarjolla oli tuoretta kypsää marjaa lajikkeista

  • C04321

  • Jalapeno Early

  • Bonda Ma Jacques

  • Aji Fantasy



Yllätyksen tuotti listan viimeinen. Viime kaudella minulla oli Fantasya kaksi yksilöä, joista toinen tuotti kalpean kellanharmaita ja toinen lajityypityksen mukaisia kirkkaan keltaisia podeja. Otin jälkimmäisestä versiosta hieman siemeniä talteen ja idätin talvella kaksi kasvia kasvamaan. Maistiaisina oli nyt Fantasya kaksi kypsää marjaa, joista ensin oli ajatuksena laittaa ainakin toinen suoraan salaattiin. Onneksi ei laitettu. Oli kumpaisessakin podissa siementen - ja osan siemenkalvoista - poiston jälkeenkin sen verran ärhäkän hyökkäävä polte, että tulisuuteen herkemmin reagoivat perheenjäsenemme olisivat antaneet kyllä välitöntä palautetta.

Nyt olen koittanut muistella kenelle keväällä annoin toisen Aji Fantasyn taimen. Sen muistan, että sitä luovuttaessani kuvasin sen tuotoksen hyvin tai varsin miedoksi, liki salaattiin sopivaksi. Jos toisestakin kasvista tulee samanvahvuista, hyvinkin keskitulista satoa, niin palautetta voi olla tulossa siitäkin suunnasta. No, perästä kuuluu.

Päätteeksi tulee sadonkäsittelyä ja jatkojalostusta viime viikolta.

Tein pienen koeannoksen salsaa näistä aineksista.



Tuoreainekset olivat


  • omia tomaatteja (Purple Calabash, Black Russian, Mr Stripey)

  • mietoja chilejä (guajillo - nahistumaan alkanut ja vielä raaka, jalapeno Chichimeca vihreänä, kaksi Aji Cristalia

  • yksi keltasipuli

  • kolme tuoretta valkosipulin kynttä

  • vajaa kupillinen tuoreita basilikanlehtiä ja korianteria





Tuoreainekset yrttejä lukuunottamatta olivat n. 20 minuuttia paahtumassa uunissa 225o lämmössä.

Heti kun paahdettuja aineksia kärsi käsitellä, ne menivät kattilaan. Tomaatit kalttaantuivat mukavasti eikä niitä sen kummemmin kuoren poiston lisäksi tarvinnut paloitella. Sipulit, valkosipulin kynnet ja chilit pilkoin isohkoiksi palasiksi. Kattilaan meni lisäksi oliiviöljyä ja siideriviinietikkaa - annostelu silmämääräisesti, en sen kummemmin mittaillut. Noin kymmenen minuutin haudutuksen jälkeen otin kattilan liedeltä ja sen hieman jäähdyttyä laitoin sekaan silputut yrtit ja lisäsin kevyesti suolaa. Sitten annos jääkaappiin viilenemään yön yli.

Salsa tuntui maistuvan seuraavana päivänä vieraille oikein mainiosti niin maissilastujen kuin grillatun hauenkin kera.

Rähinä-Reetta

Hyvältä näyttää salsa-ainekset. :) Kunpa pääsisin itsekin jo salsakattilan ääreen.
Minullakin on Black Russiania, mutta ne on kasvaneet aika rumiksi mutanttitomaateiksi. Mainio salsa-aines varmasti!

HotVelo

Lainaus käyttäjältä: ¨Rähinä-Reetta - heinäkuu 23, 2014, 10:48:06 ap
Minullakin on Black Russiania, mutta ne on kasvaneet aika rumiksi mutanttitomaateiksi. Mainio salsa-aines varmasti!


Meinasin ennen kypsymisen alkua jo vähän turhautua niin Black Russianin kuin Purple Calabash'inkin kanssa. Niissä kun kumpaisessakin tuppasi tulemaan latvamädän - oletettavasti - vikuuttamia hedelmiä. Ja erityisesti näytti siltä, että se iski niihin pahiten epämuodostuneisiin. Nyt olen mietiskellyt, että jos noita on ensi kesänäkin, niin olisiko syytä napsia useamman kukinnon yhteenliittymästä tulevat monsterit pois jo pieninä, ja jättää kasvutilaa ja -voimaa sopusuhtaisiksi kasvaville.

Rähinä-Reetta

Lainaus käyttäjältä: HotVelo - heinäkuu 23, 2014, 11:19:20 ap

Meinasin ennen kypsymisen alkua jo vähän turhautua niin Black Russianin kuin Purple Calabash'inkin kanssa. Niissä kun kumpaisessakin tuppasi tulemaan latvamädän - oletettavasti - vikuuttamia hedelmiä. Ja erityisesti näytti siltä, että se iski niihin pahiten epämuodostuneisiin. Nyt olen mietiskellyt, että jos noita on ensi kesänäkin, niin olisiko syytä napsia useamman kukinnon yhteenliittymästä tulevat monsterit pois jo pieninä, ja jättää kasvutilaa ja -voimaa sopusuhtaisiksi kasvaville.


Ei varmaan ollenkaan hullumpi ajatus.

HotVelo

Kuvallisessa päivityksessä on tällä kertaa ensinnä ei-tulisia paprikakasveja.



Hunor tekee yllättävän runsaasti satoa 6l ruukussa, ensimmäistä satoerää päästään nauttimaan pikapuoliin.



Ensimmäinen paprika alkaa kypsyä myös Golden California kasvissa.



Opheliassa on myös kohta ensimmäiset maistiaiset tiedossa.



Sitten mennään jo chilien puolelle. Ensimmäinen Guajillo alkaa vihdoin kypsyä. Ehdin jo jonkun kerran epäillä, että alkavat nahistua tai pahimmassa tapauksessa pilaantua pensaaseen.



Minkähän kokoiseksi nämä Santa Natalian podit oikein meinaavat kasvaa?

Ja lopuksi jotain aivan muuta.



Purple Calabashin tomaatteja ei voi parhaimmalla tahdollakaan sanoa kauniiksi. Mutta kypsänä oikein hyvänmakuisia leivän päällä tahi salsassa tai kastikkeessa.

HotVelo

Pieni satopäivitys. Napsin eilen illalla kasvihuoneesta ensimmäisen aallon kypsyneitä pois.



Kuvassa alimmaiset punaiset nappulat ovat Early Jalapenon podeja. Tähän asti kypsyneet ovat olleet käytännössä makeita pikkupaprikoita, noita en ole vielä testannut. Lemon Dropeista oikealle kiertäen lautasen kehällä on Aji Cristalia, CO 4321:stä ja Dulce Doloria. Keskellä on kasa alkukesän nappuloita 7Pot variantista ja Pink Habanerosta. Noita jälkimmäisiä pensaista poistaessani huomasin, että kummatkin vaativat jo tukea jaksaakseen kantaa varsinaisen pääsadon, mikä on nyt kasvamassa. Satoa on siis tulossa niistä kuin myös muistakin lajikkeista vielä minun mittakaavassani reilusti, joten alkanut elokuu tulee olemaan vilkasta sadonkäsittelyaikaa.

Enemmät löpinät täytyy jättää tuonnemmaksi, nyt osui kohdalle jopa harvinaisen pitkä hetki, jonka datayhteydet pysyivät yhtämittaisesti päällä. Torstaisen myrskyn jäljiltä on ollut vieläkin välillä siinä ja siinä, kestävätkö edes puhelut muutamaa minuuttia pidempään katkeamatta.


HotVelo

Eilen oli ulkotöiden ohessa vuorossa sadonkäsittelyä.

En ollut aivan täydellisesti varautunut raaka-aineiden suhteen, joten hieman improvisoin, kun päätin tehdä pikkuerästä Lemon Droppeja aurinkoista hilloa. Improvisoinnin pohjana olivat toki foorumilta löytyneet reseptit, joten en tätä täysin omaksi keksinnökseni yritä väittää.



Olin ostanut viime viikon alkupuolella kauppakypsän ananaksen, joka 4-5 päivää lämpimässä eteisessä oltuaan alkoi olla tunnusteltaessa hieman joustava, ja ananaksen tuoksu tuntui jo kuoren läpi. Ananaksesta laitoin tähän satsiin osapuilleen puolet. Kahdesta jo jonninkin verran nahistuneesta limestä puristin mehut, kahdesta vähän tuoreemmasta raastoin kuorta mukaan sekä hedelmälihan kuorittuna ja lohkottuna. Ananaskirsikoita (var. 'Mansikkakoiso') tipahtelee semmoista tahtia kypsinä tai puolikypsinä, että laitoin niitä tähän kurillani kourallisen. Ja lopuksi pilkoin peratut Lemon Dropit mukaan.

Kun ainekset olivat kattilassa, pistin sinne desin verran nestettä, mistä 0,2-0,3dl oli siideriviinietikkaa ja loput vettä. Hillon tekele mehustui miedolla lämmöllä hyvän aikaa. Kun limelohkojen kalvot olivat selvästi irrallisina, noukin ne lusikalla pois ja siten siistityn hillon surautin suht siloiseksi sauvasekoittimella. Makustelun tuloksena seos tarvitsi 1dl marmeladi- ja 1dl hillosokeria, jotta se ei ollut liian suupieliä kiskovaa. Mietin etukäteen, miten tymäkkää tavaraa tuosta käyttämälläni Lemon Drop määrällä tulisi, mutta ulkopuolisen testauksen perusteella (lue: vaimo) lopputulos oli kohtuullisen hyvin normiväestönkin kipurajan alapuolella.



Sunnuntaipäivän toinen keitoserä tuli näistä aineksista.




Tomaatteja kulhollinen, sipuleita omalta maalta nippu, yksi valkosipuli, pikkukulhollinen Aji Cristalia, sekaan vielä muutama (ei kaikki!) CO 4321 ja Dulce Dolor podi sekä yksi punainen suippopaprika. Ja jottei väri olisi ihan pelkkää punaista, pilkoin kattilaan sitten vielä pari Poblanoa. Lopputulema oli - jo silkasta tomaattien määrästä johtuen - kevyen chilinen ja valkosipulinen tomaattikastike. Hieman ennen pullottamista isosuisiin pakastepulloihin revin kastikkeen sekaan vielä n. 4dl basilikanlehtiä ja annoin niiden muhia muutamia minuutteja.

Loppuun vielä kuva 7Pot ja Pink Habanero puskista.




Kumpaisessakin isossa Ikean altakasteluruukussa olevassa kasvissa killuu vielä pieniä alkukesän podeja, mutta pääsato valmistunee ehkä tämän kuun loppuun. Tuli tuosta 7Pot-variantin satomäärästä mieleeni, että ensi kaudella voin reilusti vähentää supertulisten lajike- ja kasvimäärää. Omaan käyttöön tuosta tulee jo enemmän kuin riittävästi. Semminkin, kun ottaa huomioon kaikki muut nyt sadottavat kasvit.



Miquel

Herkullisen oloista settiä! Tuumataampa treffit satokauden mittaan jotta päästäisiin savustuspuuhiin? Poppamiehen savuomena -kastike olisi itsellä ainakin ajatuksena yrittää versioida itse, muttei varmasti savuchili -jauheetkaan hukkaan menisi.  :)

Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

HotVelo

Lainaus käyttäjältä: Miquel - elokuu 04, 2014, 19:25:50 ip
Tuumataampa treffit satokauden mittaan jotta päästäisiin savustuspuuhiin?


No ehdottomasti näin tehdään. Osa viimekautisista kastikeversioista jää kertaluonteisiksi, muutamat ehdottomasti palaavat valikoimaan, mutta savuchili on mielessä kaihertanut jo aika tovin. Erinäköisiä jopa epätoivoisehkoja savustusajatuksia on mielessäni pyöritellyt, mutta ne eivät ole uudemman kerran miettiessä järin toteuttamiskelpoisilta sitten kuitenkaan tuntuneet.

Miquel

Lainaus käyttäjältä: HotVelo - elokuu 05, 2014, 07:44:15 ap
Erinäköisiä jopa epätoivoisehkoja savustusajatuksia on mielessäni pyöritellyt, mutta ne eivät ole uudemman kerran miettiessä järin toteuttamiskelpoisilta sitten kuitenkaan tuntuneet.


Mitä sinä höpötät?  :D
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

HotVelo

Lainaus käyttäjältä: Miquel - elokuu 05, 2014, 16:04:31 ip
Lainaus käyttäjältä: HotVelo - elokuu 05, 2014, 07:44:15 ap
Erinäköisiä jopa epätoivoisehkoja savustusajatuksia on mielessäni pyöritellyt, mutta ne eivät ole uudemman kerran miettiessä järin toteuttamiskelpoisilta sitten kuitenkaan tuntuneet.


Mitä sinä höpötät?  :D


No pitää tämä sitten kai avata, että saavat muutkin naureskella.

Olin tuumiskellut vanhan Harvian savustuspöntön virittelyä käymään viileämpänä - ei ehkä oikein onnistu ilman että savut menevät samantien taivaantuuliin. Tai sitten pitäisi syöttää tuntikausia tikku kerrallaan tulipesään. Joskus mielessäni pohdiskelin savusaunan lämmityksen hyödyntämistä, mutta savustettavan aineksen pitäisi olla tietysti savurajan yläpuolella, ja siinä lämpötila nousee ensimmäisen tunnin jälkeen jo kohtuuttomuuksiin. Eli toimivampia systeemejä kaivataan, nimimerkillä 'Epätietoinen Mäkikylältä'.

Miquel

Tervettä projektihenkeä tuo vaan on! :) Älä huoli, aloin juuri etsimään käyttöön soveltuvaa jääkaappia. Kun tekee uuden niin arvokas sato ei ota sivumakuja nykyisestä kalansavustuskaapista.
Koska kukat ovat mitättömän pienet ja marjat syömäkelvottomia, käyttöarvo perustuu lehdistöön.

Kausi -13: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=12313.0
Kausi -14: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=14231.0
Kausi -15: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=15663.0

HotVelo

Ettei tämä päivyri nyt ihan pelkäksi epek-itkeskelyksi mene, niin tein sentään eilen jotain sadonkäsittelyä edistävääkin.



Olin jo jonkun aikaa katsellut erilaisia kuivureita ei vain chileille vaan myös yrttien kuivatusta varten. Ja kuka tietää minkä muunkin kuivaukseen, jos homma tuntuu toimivan.

Päädyin niin tämän kuin muutaman muunkin foorumin kommentteja ja erinäisiä vertailuja luettuani aloittamaan homman halvemman hintaluokan vehkeillä. Hain eilen Motonetista Prego-kuivaimen, mistä löytyy kyllä tältä foorumilta negatiivista(kin) palautetta, mutta ajattelin katsoa miten se minun käytössäni toimii.

Pilkoin ensimmäiseen pieneen kuivatuserään valikoiman chinense-lajikkeiden pikkupodeja. Kuivuri hyrisi sisältöineen kuistilla yön yli. Mitä töihin lähtiessäni vähän kuuden jälkeen aamulla ehdin vilkaista, niin hyvin rapsakan oloiseksi kauniisti värinsä säilyttäneinä ne olivat pienimmällä teholla/lämmöllä tulleet.

Tuosta kuivatuserästä tuleekin sitten muuan muu tuumiskelu eteen. Seuraavan kuvan minipodit ovat kolmesta eri kasvista, joiden kaikkien pitäisi olla samaa lajiketta.



Kustakin pensaasta on kaksi marjaa. Kaikkien nimilapuissa lukee Bonda Ma Jacques. Yksi Bonda on kasvatettu SKK II:sta otetusta siemenestä, kaksi Fataliilta ostetusta setistä. Idätysten sekaantumismahdollisuus muihin lajikkeisiin on hyvin pieni, käytännössä olematon. Niinpä jokin noista kolmesta ei ole täysin sitä, mitä sen ehkä pitäisi olla. Eihän tämä elämää suurempi asia tietenkään ole, mutta jos otan siemeniä talteen, niin noiden eri versioiden kesken niitä ei kannata päästää sekoittumaan.



HotVelo

En ole kovasti paljon ihan yksittäisistä podeista kuvia räpsinyt, mutta tämä on tietyllä tapaa merkkitapaus.



Kun vilkaisin ohimennen eilen töistä palattuani amppelichilien tilannetta, niin näin yllättäen punaista. Ensimmäinen Montufarin tuottama podi oli alkanut vaihtaa väriä. Tämähän näyttää siltä, että pääsen vielä ihan kesän aikaan testaamaan niin kovasti monilla tahoilla mainostettua grillattua, juustolla täytettyä rocotoa.  ;D

No, nyt tietysti tärähtää huomiselle päivälle jokin hirmuinen ukkosmyrskytuuli, mikä riepottelee nämä kappaleiksi. Ihan vaan vanhatestamentillisessa 'ylpeys käy lankeemuksen edellä' hengessä.

Sitten jotain ihan muuta. Satuin aamulla ennen töihin lähtöä katsomaan Blumat-vesisäiliön tilan. Se oli yön aikana hornaissut itsensä tyhjiin, yhden tai parin tippukastelijan sekoamisen takia. Ne ovat minulla olleet harjoituksen vuoksi kuukauden verran käytössä 10l Airpot-ruukuissa. Sikäli kävi siis onni onnettomuudessa, että ylimääräinen vesi on päässyt vaivatta pois. Kaikki kastelijat olivat sinänsä kunnossa, mikään ei ollut tukkeutunut tms., ne piti vaan uudestaan säätää.

Sinällään järjestelmä on osoittanut toimivuutensa, kolme kastelijaa per 10l Airpot-ruukku on pitänyt niissä olevat Outdoor Girl tomaatit hyvissä voimissa kaikissa olosuhteissa ilman muuuta kastelua. Toki kun tämä on toinen tai kolmas kerta reilussa kuukaudessa, kun näin tapahtuu, niin jos ensi kaudella saan Blumatin viriteltyä kasvihuoneeseen, on siellä oltava myös riittävä varmuus mahdollisen tulvaveden poistumisesta ruukuista.

HotVelo

Viime viikkojen kuumuutta olen ulkona töitä tehdessäni välillä manaillut, vaan on tämmöisestä kesästä - vaihteeksi - jotain iloakin.



Olen nostanut kasvihuoneen edusterassille kompaktikasvuisempia chilejä paistattelemaan päivää. Yölämpötilatkin kun ovat olleet vielä aika korkeat, niin tuossa ne ovat pärjänneet yötäpäivää.

Etualalla on pari kasvia, jotka ovat tosin myös jo sadon loppuvaiheessa.



Aji Fantasya on kypsymässä oleva sato mukaanlukien riittämiin, joten nuo kun kypsyvät siirtyy kasvi suureen kiertokulkuun.



Jalapeno Chichimeca olisi minun puolestani saanut tehdä enemmänkin satoa, mutta se taisi kasvihuoneen sisällä kärsiä hieman tilanahtaudesta. Uuteen kasvuun ja kukintaan en sitä kuitenkaan usuta, kasvukausi loppuu kesken.



Jalapeno Early on nyt kypsyttänyt jo muutaman hieman korkkiutuneen podin, jospa niissä olisi jo niin makua kuin poltettakin. Tässä vaiheessa olen kuitenkin sitä mieltä, että ainakin tällä erää tämä kasvatuskausi jäi sen ainoaksi.

Päivän iloinen havainto on kuitenkin tässä.



Katselin perulaista maahanmuuttaja Aji Charapitaa tänä aamuna vähän tarkemmin ja sitten vielä kameran etsimen läpi. Muutama podin alkuhan siellä tosiaan on. En nyt kuitenkaan henkeä pidättäen jää niiden kypsymistä odottelemaan, katsotaan miten tuo jatkossa pärjää.


HotVelo

Keittelin eilen vastaavan satsin ananas-lime-lemon drop hilloketta kuin reilu viikko aiemmin. Sen menekki koemaistajaisissa on ollut sen verran hyvä, että kunhan seuraava Lemon Drop erä on kypsänä, niin voi olla vielä kolmaskin satsi tulossa.

Saman kivun ja säryn ohessa keittelin sitten kipakamman kastikkeen kypsistä sekalaisista chinenseistä kera tomaatin, inkiväärin ja mangon. Sekalaisessa erässä enimmäkseen edelleen pieniä nappuloita oli sitten myös nämä pikku veijarit.



Carolina Reaper oli kypsyttänyt muutaman podin, joista kaksi oli jo vähän lajityypillisen näköisiä. Toisen kuvassa olevista podeista maistelin tosin siltään. Yhden sanan arviointi: toimii.

HotVelo

Tein eilisiltana taas vaihteeksi jalostavaa työtä.

Nappasin kypsät guajillot, muutamia jalapenoja ja poblanoja salsan aineksiksi. Salsan perusainekseksi otin Black Russian, Olivade, Mr Stripey ja Outdoor Girl tomaatteja. Mukaan tuli myös kolme hyvän kokoista keltasipulia, vajaat kymmenkunta valkosipulin kynttä sekä puolikas punainen paprika. Kattilan pohjalle heilautin desin verran siideriviinietikkaa ja lorauksen oliiviöljyä. Keittelyn jälkeen oli vuorossa kevyt hienonnus sauvasekoittimella ja ihan viime vaiheessa sekaan meni vielä reilu annos tuoretta basilikaa ja korianteria.



Ja sitten jotain ihan muuta.



Isot kukat aukeavat muutaman päivän päästä.

HotVelo

Ensinnä jo kauden ensimmäinen yhteenveto aiheesta vihannespaprikat. Kypsyminen toki on vielä vahvasti kesken, mutta aika vahva näkemys tulevista suunnitelmista lajikkeiden suhteen on jo muodostumassa.



Golden California Wonder. Periaatteessa runsassatoinen, mutta ainakin minun kasvatuksissani herkkä kasvitaudeille. Tässä yksilössä on vielä useampia raakileita, toisesta suurin osa pilaantui latvamädältä vaikuttaneen taudin vuoksi jo ennen kypsymistä. Muutaman sain puolittain kelvollisena syötäväksi. En ehkä yritä seuraavalla kaudella.



Hunor. Tämän siemenet ovat viimekautisesta kauppapuutarhalta ostetusta Hunor-paprikasta. Paprikoiden fenotyyppi on sama kuin viime kesänä, lajike on runsassatoinen ja toisin kuin edellä esitelty ei kärsinyt minkäänlaisista pilaantumisongelmista - tähän mennessä. Kun maku on myös makea ja hyvä, niin todennäköisesti tätä on kasvamassa myös 2015.



Ophelia. Samoin kuin Hunor tämä on viime kesänä keräämistäni kauppapuutarhan kasvin siemenistä. Paprikan tyyppi on sama kuin viime kesänä, useampia on jo liiennyt syötäväksikin eikä tautivahinkoja ole ollut. Pensaassa ei näy juuri muuta kuin vihreätä, koska kypsä sato on tuoreeltaan kerätty . Mennee kasvatukseen myös seuraavalla kaudella.



Big Red. Kompaktissa kasvissa on kohtuullinen määrä paprikoita, ja tautivahinkoja ei ole liiemmin ollut. Kypsymisvaihe näyttää, miten jatkon kanssa käy.

Suippopaprikat Palermo ja Ramiro. Ei kuvia, mutta ainakin Palermo on myös tuntunut tautiherkältä. Ramiro ehkä jatkanee vielä myöhemminkin.

Sitten vielä satokuvaa C. chinense osastolta.



Rocatossa on pienikokoiseksi pensaaksi kohtuullinen määrä podeja odottamassa kypsymistä.

Ja lopuksi pimenevien syyskesän iltojen tunnelmaa.



Niin se vaan vääjäämättä tämä aika taas koitti. Vielä pari viikkoa sitten olisi tullut vielä mieleenkään tarjota lisävalaistusta ja yölämpöä kasvihuoneeseen.

narttu

Hitsi, ensimmäinen mielikuva oli että sulla on tulipalo kasvarissa, kunnes tajusin että valothan siellä loistaa. :-[ Tosi komean näköistä näin syys pimeällä.  ;)
"Sometimes you have to be a bitch to get things done." <br />― Madonna