tammikuu 10, 2025, 12:47:03 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Chilivaarin muisteluksia

Aloittaja Chilivaari, lokakuu 20, 2007, 22:42:12 ip

« edellinen - seuraava »

Chilivaari

Viimeiset millimetrit juuren muodostamisesta sirkkalehtien pinnalle nostoon kestävät yllättävän pitkään. Mullassa kuhisee ja valkoista näkyy sieltä täältä, mutta voittajaa en voi vielä julistaa.

Kahteen taimeen on yltänyt jo kolme eri idätysmetodia ja kolmatta taimea odotellaan mihin tahansa tai kaikkiin niistä ehkä huomenna. Yllättäjä voi iskeä leveällä rintamalla vielä kaikkien ohi, sillä nyt äkkiä liotetuissakin siemenissä näkyy eloa.

Chilivaari

Nyt on sekin kummallisuus nähty, että siemeneltä petti suuntavaisto ja juuret nousivat mullasta! Lieneekö jatkuva matalapaine vaiko kuun vetovoiman heittelyt syynä? Vai ovatko päivät niin synkkiä, että siemen ei aistinut valoa oikeasta suunnasta? On se jo kääntänyt suunnan alaspäin.  :lol:

Itämiskilpailun voittaja voidaan julistaa. Ensimmäisenä kolme vihreää taimea viidestä siemenestä kasvatti, yllätys yllätys: Kaikkein tavanomaisin yhdistelmä.

1) Hiekan sekainen kukkamulta 21° ikkunalaudalla.
Kolme taimella ja neljäskin tulossa:  

Kakkoseksi on mitä todennäköisemmin tulossa viileimmässä eli 21 asteessa pimeässä komerossa kahvisuodattimessa idätetyt. Kaksi vihreää taimea ovat saamassa kolmannen kaveriksi kohta pintaan. Näistä yksi siemen osoittautui vialliseksi ja mustui, 1 ei vieläkään ole muuttunut mitenkään.

Kolmanneksi tulee joko ensimmäisenä taimen kasvattanut turve 25° lämmössä tai esiliotetut siemenet mullassa. Näistä puuttuu se kolmas taimi, mutta aihioita on kummallakin näkyvissä.

Kahvisuodatin ei ollut minun alaani ainakaan lämmössä. 25° on tuottanut 2 juurta, 30° vain yhden. Pussit haiskahtavat lievästi rikille, kun ne aukaisee. Jotakin pilaantumista epäilen, mutta odotellaan nyt vielä.

Kuin kiusalla paljon myöhemmin itämään laittamani "täyden kuun ruukun" ensimmäinen, Starfish nosti sirkkalehtensä reippaasti pinnalle viidessä päivässä. Lajikkeissa on eroja.

snu

Nuohan olivat annuumin taimia. Sehän on suhteellisen pohjoinen lajike, ehkä siitä johtuu hyvä itävyys viileämmässä. Seuraavat kokeet haboilla?
#419
Eksyminen on suotavaa.

Chilivaari

Saatat olla oikeassa. Lajike tietysti vaikuttaa asiaan. Haban siemeniä vain ei ollut noin runsaasti käytössäni. Cayenne kyllä on läheltä päiväntasaajaa kotoisin, Ranskan Guayanasta.

Nyt tuossa voittaneessa purkissa on jo viideskin itu tulollaan, eli täydellinen itämistuloskin vielä. Minä en näe mitään syytä lähteä etsimään lämmintä idätyspaikkaa enkä myöskään enää liottele chilin siemeniä. Isot "herneet" kuten rocotot voivat toki siitä hyötyä.

Chilivaari

Näin siinä sitten kävi:

Kokeen aloitin 10.11. laittamalla 5 viiden siemenen erää itse kasvatetun Cayennen siemeniä multaan, turpeeseen ja kahvisuodattimiin eri lämpötiloihin. Lisäksi oli 5:n siemenen purkki vuorokauden etukäteen liotettuja siemeniä mullassa, jota pidettiin eri lämpötiloissa.

Multapurkit on syytä desinfioida kaatamalla kiehuvan kuumaa vettä mullan läpi. Muuta kastelua en koko aikana tarvinnutkaan. Multa pysyi kosteana kun siinä oli suurimman osan ajasta läpinäkyvä, löyhä kansi päällä. Se myös suojeli multaa pikku kärpäsiltä, joiden toukat tiettävästi syövät taimia ja niiden juuria maan alla.

Kahvisuodattimet laitoin minigrip-pusseihin. Osassa oli alakulmat leikattu pois ja pussit olivat vesiastiassa. Yksi pussi oli ehjä ja kaadoin sen pohjalle tilkan vettä, mikä riitti pitämään suodatinpussin kosteana koko ajan. Tähänkin suosittelen keitettyä vettä, sillä limaisuutta esiintyi loppuvaiheessa. En sulkenut pusseja aivan ilmatiiviisti, sillä käsitykseni mukaan itämisessä tarvitaan happea. Jäähän sitä kyllä pussiin ja jos niitä vielä auotaan päivittäin, niin saattoi olla turha varotoimenpide. Pussien läpi näkee avaamattakin valoa vasten, milloin juuri alkaa muodostua. Kaikki pussit olivat koko ajan hyvin märkiä.

Siementen liotus vedessä ennen kylvöä on herneillä ja isoilla kukan siemenillä huomattavasti itämistä nopeuttava tapa, mutta chilinsiemenillä sillä oli hidastava vaikutus. Syy hidasteluun ei minulle selvinnyt. Toisaalta itäminen oli tasaista. Liotusaika ei ole tuossa tulostaulukossa mukana. Siitä tulisi päivä lisää ja sijoitus putoaisi pykälän.

Kokeen tulokset, aikoina ensimmäinen ja kolmas taimi pinnalla:
1)   Nopein ja paras itämistulos: Hiekkapitoinen kukkamulta ikkunalaudalla 21° lämmössä 7-12 päivää, kaikki siemenet itivät
2)   Kahvisuodatin viileässä pimeässä komerossa 9-13 pv, 4 itua
3)   Liotetut siemenet mullassa vaihtelevassa lämmössä   11-13 pv, kaikki siemenet itivät.
4)   Lannoittamaton hapan turve 25° lämmössä patterin lähistöllä 6-14 pv, ainakin 4 tulossa
5)   Kahvisuodatin 25° lämmössä 7 pv ensimmäinen, mutta toinen vasta 13. pv eikä jatkoa näkyvissä.
6)   Kahvisuodatin 30° lämmössä vesiastiassa patterin kyljessä 9 pv yksi ainoa itänyt.

Kaikissa muissa kuin komerossa oli lämpötilan vaihteluita, kun pakkanen lisäsi termostaatilla varustetun patterin lämpötilaa ja suojakeli taas laski sitä. Nuo ovat suojakelin lämmöt.

Päivän tai parin ero itämisnopeudessa melkein kahden viikon aikana ei juuri mitään merkitse, joten 4 ensimmäistä voitaisiin laskea  saman arvoisiksi. Loput putoavat heikon itämistuloksen vuoksi pois minun idätysmenetelmistäni.

Chilivaari

Erään teorian mukaan kuun vaiheet vaikuttavat ratkaisevasti myös kasvien itämiseen ja luonnonkasvit pyrkisivät putkahtamaan pinnalle täyden kuun aikaan. Tuota teoriaa testatakseni (ja muiden kuin annuumien itämistä tutkiakseni) laitoin  9 päivää ennen täysikuuta samaan purkkiin tosi tiheään 2 baccatumia, 2 chinenseä ja vertailuryhmäksi Cayennea. Siemenet laitoin mullan pinnalle kaksi kappaletta kunkin nimikyltin eteen ja ripottelin hiekkaa päälle. Siemenet valitsin sen mukaan, mitä sattui eniten olemamaan.

Testipurkki täydenkuun aikaan 24.11.

Itiväthän ne. Eturivin baccatumit ovat kaikki maan pinnalla. Starfish oli nopea ja ensimmäinen oli taimella jo viiden päivän jälkeen. Campane on ilmestymässä juuri täyden kuun aikaan.

Chinenseistä Red Datil on tuottanut taimen ja toinen on nousemassa. Oman sadon Habanerot eivät idä. Eivät ole aikaisemmissakaan yrityksissä itäneet. Tarkkaan katsoen siemenen keskellä on tumma alue, eli ne ovat pilalla. Kasvi oli pakkasiin asti parvekkeella ja kypsyminen tapahtui ikkunalla ilman lisävaloa loka- marraskuussa. Ei ihme, että ei ole itua.

Vertailuryhmän Cayennessa ei ole mitään vielä pinnalla, mutta hiekkaa niiden päältä raaputtaessani löysin kyllä juurien muodostusta. Parissa, kolmessa päivässä ne nousevat eli vauhti on edellisen testini kärkitasoa. Cayenne osoittautui vain hitaammaksi kuin muut tämän testin lajikkeet. Purkin säilytyspaikka vaihteli, mutta enimmäkseen se oli noin 25° lämmössä.

Entä se kuun vaikutus? Paha sanoa. Ei siitä ainakaan haittaa ollut.  :lol:

Siika

samanlaisia kokemuksia minullakin noista idatyshommista paras prosentti tuli ku laitoin varaaavan takan paalle ,siella on välilillä kuuma välillä ei niin kuuma eli vaihtelu on suuri kun lammitan vain kerran vrk tätä huushollia no kuiteki idätettyä on siemenet saatu kasvu on sitte eri asia eli onkimatoja tuppaa tuleen miltei kaikista :oops: no onhan täällä viiletä ja valoakin vain 6 tuntii päivässä ku ontuo suora sähkölämmitys eli jostain häätyy säästää.
Tärkeintä ei ole voitto, vaan paras palkinto.

Chilivaari

Karsin kesän viimeiset chilit.
...  

Habanero oli niin pieni, että taittelin siitä vain vanhat lehdet irti ja oksien päitä vähän lyhensin. Muutamia uusia pieniä lehtiä jätin kasvamaan. Tabascosta leikkasin kolmanneksen pois ja laitoin latvan pulloon. Tuskin se juurtuu näin pimeillä, mutta voihan tuota kokeilla.

Rangat vein autotallin ikkunalle. Kun patteri ei ole sillä suunnalla, ikkunan lähellä oli nyt vain 10 astetta. Pakkasilla se voi ehkä pudota muutamaan plusasteeseen. Enpä osaa arvioida, pysähtyykö kasvu täysin, vai hidastuuko se vain. Kevään tullessa, ehkä jo maaliskuun alussa noille voisi vaihtaa isommat ruukut ja uutta multaa ja tuoda ne lämpimään. Paljon lisävaloahan minulla ei ole niille tarjota. Parhaassa tapauksessa ne kuitenkin ohittavat kasvussa kevään uudet taimet. Kokeiluhan tämä vain on. Puolen vuoden päästä ollaan viisaampia - jos ollaan.

Saman tapaisen kohtelun koki myös Cayenne jo vähän aikaisemmin.  Vaikka se onkin annuum, voihan tuota katsoa, miten se reagoi. Pitänee suihkutella ne vielä jollakin Raidilla, ettei jää ötököitä salamatkustajaksi kevääseen.

Tuupi

Missäs jamassa ne idätyskokeilun taimet ovat nyt?

Chilivaari

Ensimmäisiin pukkaa jo oikeita lehtiä. Ekassa on 2 pientä.
Osan olen jo karsinut. En minä noin paljon Cayennea kasvata ainakaan keskellä talvea. Voisihan noilla tehdä erilaisia kasvatuskokeita, yrittää haaraannuttaa latvaa katkomalla jne.

Mullassa olleet ovat kaikki itäneet, 100%. Suodatinpaperista ei tuon jälkeen ole tullut uutta itua, joten se ei ole minun metodini. Rikoin niistäkin yhden multaan siirtäessäni. Taisi juuri katketa multaa tiivistäessäni. :twisted:

Jos multaa ei tiivistä, siemenen kuori jää sirkkalehtien päälle. On ne nyt kyllä kaikki siitä vapautuneet, joten ei tuo liene iso murhe.

snu

Ei ne siemenet luonnossakaan aina hyvin tampatussa maassa kasva. Sirkkalehtien kasvaessa ne työntävät siemenen pois, jos se on jäänyt kypäräksi päähän. Joskus tosin voi toinen sirkkalehti mennä poikki tai siemen voi kuivua niin tiukaksi, ettei kasvi pääse siitä eroon, huoneilma on kuitenkin tasaisemman kuivaa kuin ilma luonnossa. Sumuttelu auttaa.
#419
Eksyminen on suotavaa.

Chilivaari

Starfishissä on 3 sirkkalehteä:

Vajaa pari viikkoa sitten pinnalle pikavauhtia putkahtaneet Starfishit piti tänään erottaa toisistaan. Toisessa taimessa on 3 sirkkalehteä tavanomaisen kahden tilalla.  Mitäpä tuo haittaa, uusia lehtiä on kuitenkin jo tulossa näiden keskeltä.

Olin laittanut samaan 7 cm pikku purkkiin täyttä kuuta odottamaan 10 siementä aivan vierekkäin. Jos niiden antaisi kasvaa isommaksi tuossa, niiden juuret sotkeutuisivat toisiinsa ja irrotuksessa olisi hommaa. Pienenä juuret saa irti, mutta taimet ovat hauraita ja varoen käsiteltäviä.

Idätyspurkissa oli ahdasta:  

Kaivoin pikku lusikalla kaksi Starfishiä ylös. Niillä oli kovin pikkuiset juuret ja multa tarttui niihin sopivasti. En edes yrittänyt poistaa koko paakkua. Taimet erosivat toisistaan aivan vaivattomasti. Vanhempi (se kolmilehtinen) on paljon pidempi. Päätin istuttaa sen syvään, saman kokoisen purkin pohjalle. Itselläni ei chileistä ole tuollaisesta kokemusta, mutta uskoin täältä lukemaani. Laitoin siis hiukan multaa pohjalle, taimen latvasta pidellen siihen ja lisäsin multaa purkin melkein täyteen. Kasvi lyheni huomattavasti. Siitä pitäisi tulla tukevampi tuolla tavalla ja varteen pitäisi kasvaa uusia juuria. Pitäisi ja pitäisi. Toivottavasti ei mätäne tuohon.  :wink:

Tässä lopputulos:  

Kaksi reipasta Starfishin taimea omissa purkeissaan valmiina kasvamaan isoksi. Minulla on jo varattu niille parvekkeelta kiipeilypaikka, missä voi kasvaa vaikka kolmimetriseksi. Siitä jatketaan sitten kattoa pitkin tai ulos.  :lol:

Onhan tämä aikaista aloittaa noiden hoito. Saattavat nääntyä valon vähyyteen, mutta siinä tapauksessa minulla on lisää siemeniä varastossa. Idätyksen osaan jo.

Tuupi

Taitaa olla samanlaista ongelmaa piakkoin täälläkin. Habanerot itivät kaikki ja kasvavat vierivieressä keskellä turveruukkuaan. Tarkoitus olisi kuitenkin kasvattaa niistä ainakin kaksi, mielellään kolmekin, ihan "tutkimus"-mielessä eri olosuhteissa ja vertailla kasvua.

Ajattelin erotella ne vasta, kun ensimmäiset oikeat lehtiparit ilmestyvät. Toivottavasti ne vielä irtoavat toisistaan.

Varjostavat jo nyt hieman toisiaan...

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "Tuupi"... Toivottavasti ne vielä irtoavat toisistaan.

Varjostavat jo nyt hieman toisiaan...

Irtoavathan ne ja ovat tukevampia käsitellä, kun niissä on oikeita lehtiä ja varsi on vähän tukevampi. Voihan juuria vaikka leikata irti toisistaan, mutta kyllä repiminen toimii vielä muutaman kuukauden vanhoihinkin. Jos ne eivät multapaakkua sormeilemalla irtoa toisistaan, juuria voi myös huuhtoa hanan alla. Sen jälkeen ne on kyllä saatava nopeasti kosteaan multaan.

Varjostus aiheuttaa pituuskasvua, jota tulisi välttää tässä vaiheessa vuotta, kun valoa on vähän. Syvempään istutus pitäisi auttaa tuohon. Tomaateille olen sitä tehnyt, mutta en ennen chileille. Parin viikon päästä tiedän, mätänikö varsi noin syvään istutettaessa. Runsaasti valoa tietysti auttaa myös varjostukseen.  :lol:

Pariviikkoinen taimi on tosiaan hauras ja sen saa helposti poikki. Suosittelen muutaman viikon odottelua, jos kyseessä on tärkeä taimi. Minä valitsin tuon idätyksen kohteet sen mukaan, mitä siemeniä minulla oli eniten, eli ne voi helposti uusia, varsinkin näin nopeasti itävät.

Chilivaari

Kocmocin päiväkirjasta: http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?t=4029
sain idean vielä yhdenlaiseen idätystapaan. Päätin heti aloittaa kokeilun, kun tarvikkeet olivat sopivasti saatavilla ja kevään oikeita idätyksiä ei viitsi vielä tähän pimeyteen tehdä. Ei kyllä ole vielä mietittynä lajikkeetkaan, eikä kaikkia siemeniä hankittu.

Turpeen pinnalla idätys:  

Otin pienen pahvisen papupurkin, leikkasin sen noin 5 cm korkeaksi (jää juurille tilaa), saksin alanurkat auki kastelua varten ja täytin purkin turpeella. Multakin varmaan kelpaa, mutta ei pidättele vettä niin hyvin kuin turve. Huuhtelin sen taas kuumalla vedellä, sillä pikku kärpäsiä esiintyy edelleen. Siemenet laitoin jäähtyneen mullan pinnalle riviin. Käytin marketin Habaneroista otettuja ja paria muuta lajiketta. Mullan peitin talouspaperin suikaleella. Kanneksi leikkasin piirtoheitinkalvosta sopivan palan.

Idea?  Visuaalinen seuranta itämistapahtumaan.
Kocmocilla se tapahtui ihan talouspaperissa. Tämä näkyi olevan myös ChiliParkin bravuuri jo vuosien takaa. Korvasin talouspaperin kerroksella turvetta paristakin syystä:
- Pieni unohdus ei kuivata koko idätystä, kun turve varastoi vettä
- Itämässä olevia taimia ei tarvitse siirrellä, vaan ne saavat juurtua suoraan turpeeseen
- Tumma tausta vaaleilla siemenillä on paljon selkeämpi kuin valkoinen, ryppyinen paperi
- Negatiivinen seuraus on todennäköisesti siementen jääminen sirkkalehtiin kiinni, kuten kaikessa pinnalla idättämisessä

Talouspaperi peittona ei ehkä ole tarpeellinen, mutta pitää se kosteuden paremmin siemenissä. Se osoittautui helpoksi ratkaisuksi, kun toisen pään teippaa purkin seinään ja toisen pitää nostamista varten kaksinkerroin.

Nehän itää jo ??

Tässä näkymä talouspaperin alle. Kaikki siemenet NÄYTTÄVÄT itävän. Tuon täytyy olla mielikuvituksen harhaa, sillä multaan laittamisesta on vasta 14 tuntia. Tummalla taustalla muodot näkyvät niin selkeästi.

Tähän pitää totuttautua.

Chilivaari

Nämä eivät idä:  

Olisihan se pitänyt huomata, jos siemeniä olisi tarkkaan katsonut. Mustaa keskellä, ryppyisiä kaikkialta. Yksikään ei ole itänyt, vaikka monenlaisessa paikassa olen yrittänyt. Kyseessä on oman sadon Habanerot. Ne saivat parvekkeella kylmää yöpakkasiin asti ja lopulta ne kypsyivät sisällä ikkunalla ilman mitään lisävaloa. Eipä tarvitse muita syytellä, kun itse tekee virheet.

Reimersin siementaloa muistan noissa aikaisemmissa kasvatuspäiväkirjoissa moititun huonosta itävyydestä, vannoipa joku, ettei enää sieltä tilaa. Heiltä löytyy kuitenkin valtava valikoima aika kummallisiakin siemeniä, joten menin täydentämään valikoimaani sieltä. Pussi tuli eilen. Eräistä "maatiaislajikkeista" oli siemeniä pistetty reilusti, ainakin 30 tai yli, mutta laatu vaikutti heikolta. Suuri, jopa joissakin pusseissa suurin osa noista siemenistä oli tummunut ruskeaksi ja särkyneitä oli joukossa. Arvokkaammista lajikkeista oli vähemmän siemeniä ja ne näyttivät tuoreemmilta.

Jos vain pari taimea aikoo kasvattaa, on kai saman tekevää, onko siemeniä 5 vai kourallinen, kunhan ne itävät. Nyt piti heti ryhtyä kokeilemaan, mikä näiden siemenien tilanne on:

Reimers seeds:  

Kokeilen vieläkin pintakylvöä eiliseen tapaan. Jaoin maitopurkin neljää eri lajiketta varten alueisiin, joille sirottelin 4-5 noita siemeniä. Kaikkein pahimmin mustuneet karsin heti roskiin. Tummentunut väri ei hyvin erotu multaa vasten, mutta esimerkiksi alhaalla vasemmalla on rikkinäinen siemen. Siitä tuskin tulee mitään. Yksi taimi kustakin lajista riittäisi minulle, joten pelivaraa on.

Chilivaari

Kunnia sinne, mihin kunnia kuuluu: Hyötykasviyhdistys välittää hyviä siemeniä ja vielä edullisesti.

Kun omat Habanerot eivät itäneet, löysin tomaatin ja vihannesten siemeniä etsiessäni Hyötykasviyhdistyksen .pdf-luettelosta myös joitakin chilejä. Siellä oli vihdoin pelkkä Habanero. Ilahduin jo lukuisten etu- ja jälkiliitteiden poissaolosta. Perus-haba on minulle erittäin sopiva kasvatettava. Pieni parvekekasvi, joka ehtii tehdä satoa kesän aikana ja ennen kaikkea sopii ruoanlaittoon. Puolikas sitä maustaa meikäläisen keitot ja kastikkeet sopivasti. Sen lisäksi tarvitsen vain jotakin Cayennen tyyppistä, aikaista ja satoisaa annuumia, jota voi palastella ruokaan vähän reilummin.

Liitin siis tilaukseen myös Habaneron, jonka kerrottiin kypsyvän oranssiksi 75 päivässä. Yleensä noille luvataan 90-120 päivää. Siementen tultua laitoin pari kosteaan kahvisuodattimeen. Huoneenlämmössä niihin ilmestyi eilen ja tänään idut 5-6 päivässä. Habaneroni ensi kesäksi on siis turvattu, jos vain onnistun pitämään nuo hengissä pimeän kauden yli maaliskuun auringoille asti.

Marketin hollantilaisista punaisista habaneroista ottamani siemenet ovat itäneet hyvin hitaasti jos ollenkaan. Ehkä ne ovat jotakin hybridilajiketta, josta ei edes tulisi samanlaisia isona. Nyt saa niidenkin idätys loppua, kun löysin kunnon siemenet. Reimerin siemenissä muuten havaitsin ainakin yhdessä hometta murtokohdassa. Se ei voi olla mullasta eikä ympäristöstä, sillä eilenhän vasta desinfioin mullan ja kansi on ollut päällä siitä lähtien. Tuota reittiäkö ne kasvitauditkin meille leviävät?

Chilivaari

Uskokaa tai älkää, 3 päivää sitten aloittamani "Turpeen pinnalla idätys"   toimii jo.

Habanerot siellä työntelevät juuriaan turpeeseen. Vielä nopeampia olivat uudet tomaattilajikkeeni: Toissa iltana turpeen pinnalle lisäämäni pari siementä itivät 1,5 päivässä. Tuohan on mainio tapa seurata itämistä.

Kuva keskeltä itämislaatikkoa:

Alareunassa on toissa iltana lisätyt tomaatinsiemenet hyvässä kasvussa jo. Tuosta purkin laidasta saan ne helposti kaivettua ylös chilejä häiritsemättä. Ylärivissä keskellä on itänyt marketin habanero, oikealla vain kaksi päivää turpeella levännyt Habanero-X. Siemen löytyi lattialta kylvöä seuraavana päivänä ja heitin sen sitten multiin.  :wink:

Talouspaperia olen edelleen pitänyt päällä. Lisäkastelua eivät ole kaivanneet. Rasia on ikkunalaudalla huoneenlämmössä ja valossa.

Chilivaari

Sorry, kuva on eri puolelta kuin edellinen, mutta yhtenevä jutun aloituksen kanssa.
KAIKKI siemenet itäneet:

Tämä on mukava idätysmetodi. Viisi päivää sitten aloittamani turpeen pinnalla idätys on herättänyt kaikki siemenet kasvuun. Vauhdissa ovat myös päivän myöhemmin lisätyt lattialta löytyneet siemenet (toisena vasemmalta). Tomaatit (yläreunassa) ovat reilun kolmen päivän jälkeen jo sirkkalehdillä.

Happamen, lannoittamattoman turpeen pinnalla innostuivat nopeaan kasvuun 3 erilaista chinenseä ja yksi baccatum.

Uteliaisuudella seuraan, miten tämä jatkuu. Kansi on nyt otettava pois laatikon päältä. Se säilytti hyvin kosteutensa alun kuumalla vedellä huuhtelun jälkeen eikä varmaan tarvitse kastelua vielä muutamaan päivään. Suihkuttelua ehkä taimille silloin tällöin.

Nuo itäneet olivat kotimaisia Fataliin laatusiemeniä ja marketin habaneroista kuivattuja. Reimerin siementen idätyspurkissa ei näy muuta elon merkkiä kuin hometta muutamassa muussakin siemenessä.  :twisted:
Ne laitettiin turpeeseen päivän myöhemmin ja lajikkeet ovat annuumeja ja yksi bacca. Annuumit taitavat itää hitaammin kuin habanerot? Siltä tämä ainakin minusta vaikuttaa.

Chilivaari

Pintaidätys voi edelleen hyvin.
Sirkkalehtiä näkyvissä:

Ensimmäiset habanerot jo aukovat vihreitä sirkkalehtiään. Edes "kypärä päässä" ongelmaa ei näytä esiintyvän. 3-4 päivää sirkkalehtien vihertymiseen menee ensimmäisestä idusta, josta muodostuu juuri. Tomaatit siirsin omaan purkkiin, sillä ahdasta täällä rupeaa tulemaan.

Pari viikkoa sitten aivan pienenä uudelleen istuttamani Starfishit http://javu.kapsi.fi/inferno/viewtopic.php?p=37891#37891    ovat edelleen hengissä. Kasvu pysähtyi viikoksi uuteen purkkiin totutteluvaiheessa. Toivottavasti ne kasvattivat juuria.
Starfishit uudessa mullassa:  

Syvään istuttaminen ei näytä niitä mädännyttäneen, joten kai tuota voi jatkaa muillakin. Uusi kasvu on kyllä kovin kituliasta. Ehkä ne eivät pidä valostani tai uudesta mullasta. Ei tässä voi kuin odotella. Vanha kunnon Cayenne ei tunnu olevan niin tarkka. Tein niille saman tempun vähän myöhemmin ja ne voivat paksusti.

Cayennet uudessa mullassa:  

Käytän litran jäätelöpakkauksia alkuvaiheen kasvatuksessa. Jaan tilan muovisilla väliseinillä 3-4 osastoon, jotka vastaavat suunnilleen muiden käyttämiä jogurttipurkkeja. Jokainen saa oman juuritilan. Pohjaan teen kastelureiät ja kastelen yleensä alakautta.  4 kasvia on helpompi kastella ja siirrellä kerralla kuin liuta pikku purnukoita. Tässä ovat idätyskokeeni 4 Cayennea uudelleen istutettuna, osa hyvin syvään, osa normaalisti. Tarkoitukseni on tehdä näillä  haaroittumis- yms. kasvukokeiluja. Taimilla on nyt ikää 3-4 viikkoa. Oikeassa laidassa on toinen idätyspurkkini, samanikäisiä taimia, joille ei ole tehty mitään. Sen mittakaava on ehkä 30% liian iso. Tiheässä kasvu ei ole yhtä ripeää.