Diavolan ensikosketus chilien maailmaan (keltanokkavaroitus)

Aloittaja Diavola, maaliskuu 29, 2011, 12:01:56 ip

« edellinen - seuraava »

Diavola

maaliskuu 29, 2011, 12:01:56 ip Viimeisin muokkaus: maaliskuu 29, 2011, 20:25:57 ip käyttäjältä Diavola
Moi vaan kaikille chilisteille!

Päädyin sattuman kautta lukemaan tämän foorumin kirjoituksia pari viikkoa sitten ja täytyy sanoa, että on osaksi myös teidän ansiotanne että olen löytänyt tämän uuden, hienon harrastuksen itselleni. Kiitos teille kaikille siitä! Tämän päiväkirjan tarkoitus olisi jakaa harrastukseni muiden kanssa, pitää kirjaa kasvieni kasvusta ja saada ehkä mahdollisesti myös palautetta teiltä! Haluan mainita, että minua ei kiinnosta natriumvalaisimien hankkiminen tai mikään muu HC-chilitoiminta. Minulle on tärkeää, että chilit miellyttävät myös silmääni kauniissa purkeissaan ikkunalaudalla!

Polkuni paprikakasvien ihmeellisessä maailmassa alkoi pari kesää sitten, kun onnistuin kasvattamaan kaupan paprikan siemenistä valtavan upean kasvin. Ikävä kyllä myös kirvat ihastuivat kasviini. Kykenemättömyyteni/kärsimättömyyteni niiden poistamiseen johti lopulta siihen, että päädyin heittämään koko puskan mäkeen. Ajattelin, että ei se kuitenkaan mitään satoa olisi tehnyt. Ja vaikka olisikin, niin kuinkahan kauan sitä yhtä valtavaa paprikaa olisi jaksanut odotella...

Muistot tästä kasvista ajoivat minut kuitenkin viime syksynä siihen pisteeseen, että päädyin nakkaamaan pari kaupasta ostamaani habaneron siementä multaan. 2 keltaista ja kaksi punaista habaneroa. Ne itivät hitaasti, mutta varmasti. Istutin ne vielä kaiken lisäksi (muistaakseni) mustaan multaan ja silti kasvoivat! Ajattelin omalla logiikallani, että chilit kun ovat paljon pienempihedelmäisiä, niin satoakaan ei tarvitsisi odotella niin kauaa (am i right or am i right?)!

No, taimien kasvuhan ei syksyllä voikaan olla mitenkään päätähuimaavaa, etenkään kun en käyttänyt minkäänlaisia valaisimia. Pidin neljää taimea aluksi samassa purkissa, mutta alkuvuodesta päätin mullanvaihdon yhteydessä (mustamulta) jakaa ne pareihin. Nakkasin mustaan multaan vielä vähän kanankakkarakeita. Ja huom! Tässä vaiheessa minulla ei ollut hajuakaan siitä miten chilejä kasvatetaan enkä olisi iknä voinut kuvitellakaan että tällainen chilifoorumi olisi olemassa!

Kaikesta sääntöjen vastaisesta chilifarmeilustani huolimatta kasvit alkoivat kasvaa kohisten! Vasta tässä vaiheessa aloin elättää toiveita siitä, josko saisin ne kukkimaan ja tuottamaan hedelmää. Joten näpyttelin googleen hakusanat "chilin kasvatus" ja no, loput te jo tiedättekin.

Viime viikolla vaihdoin jokaisen taimen omaan kukkapurkkiinsa ja vaihdoin mustan mullan Kekkilän "Kaktus ja kylvömultaan" tämän foorumin innoittamana. Laitoin päälle myös ruukkusoraa. Tuoteselosteen mukaan multa sisältää: Erilaiset turvelaadut, hiekka, karkea ja hieno hieta sekä hietasavi. Onkohan tämä ihan oikeanlaista multaa? Laitoin jokaisen kasvin mullan sekaan myös aavistuksen verran kanankakkarakeita, koska näyttävät niistä pitävän. Lisäksi ostin myös merileväuutetta. Kannattaisiko tätä käyttää siis jokaisen kastelun yhteydessä? Ja entäs sitten, kun/jos kukinta alkaa? Ymmärsinkö oikein, että silloin kanankakka pitäisi jättää kokonaan pois ja käyttää vain merileväuutetta?

Viime viikolla prismassa käydessäni löysin hevi-osastolta "chililajitelma"-nimikkeen  >:( alta pienen pieniä chilejä joita päätin ostaa. Maistoin niistä palasen raakana ja ensimmäinen maku oli aika hedelmäinen ja sitten perään tuli kunnon polte. Pienen tiedonhaun jälkeen olen päätynyt siihen, että ne olisivat jonkinlaisia Thai-chilejä. Päätin nakata parit siemenet (6) näistäkin multaan. Nyt ne ovat nököttäneet mullan alla maitopurkissa kelmulla suojattuna pari päivää. Lämpötilan mittasin eilen, joka oli vain 22 astetta. Toivottavasti tämä ei ole ongelma. En nimittäin millään keksi niille mitään lämpimämpääkään paikkaa  :(

Jokatapauksessa, eiköhän tässä ole riittävästi jo tekstiä. Siirrytään kuviin!

Isommat habat:

Haban vartta. Pientä "puutumista" jo havaittavissa. Ovatko nuo varren nystyrät oksien alkuja vai mitä?

Pienemmät Habat:

Kaupan Thai(?) Chili:

Kaupan Thai(?) Chilit Haban vieressä:

Thai-vauvat:

Mr_Green_

Lainaus käyttäjältä: Diavola - maaliskuu 29, 2011, 12:08:19 ip
Jaahas, miten niitä kuvia sitten liitetään? En löytänyt ohjetta koko sivustolta!

Oukei! Tervetuloa foorumille... Voin yrittää neuvoa... Itekin aika tumpelo näiden juttujen kanssa. Eli tuossa yläpuolella on noita ikoneita, sieltä "Kursivointi" painikkeen alapuolelta painat sitä "Lisää Kuva" painiketta. Sitten niiden [img[/img juttujen väliin kopioit kuvan urlin...elikä itse esim. lisään kuvat Facebookin kautta...hiiren oikealla ja "kopioi kuvan osoite".. auttoikohan yhtään.. :D Pakko sanoa, että on hieno nicki sulla... Tarkoittaako Diavola jotain?

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: Diavola - maaliskuu 29, 2011, 12:01:56 ip... minua ei kiinnosta natriumvalaisimien hankkiminen tai mikään muu HC-chilitoiminta. Minulle on tärkeää, että chilit miellyttävät myös silmääni kauniissa purkeissaan ikkunalaudalla!

Hieno periaate!
Tervetuloa julkisesti kasvattelemaan. Se on opettavaista. Ja hauskaa.

Lainaus käyttäjältä: Diavola - maaliskuu 29, 2011, 12:01:56 ip
... vaihdoin mustan mullan Kekkilän "Kaktus ja kylvömultaan" tämän foorumin innoittamana. Laitoin päälle myös ruukkusoraa.  Onkohan tämä ihan oikeanlaista multaa?

Ei sanoisin minä, mutta monet sitä käyttävät, jopa onnistuneesti. Kuten nimikin sanoo, se on kylvömultaa, ei kasvatusmultaa ja sinullahan nuo ovat jo itäneet ja kasvamassa. Tuollainen multasekoitus on niin köyhää ravinteista, että sillä saa hyvin vähän kasvua ja helposti kellastuvat lehdet, ellei lannoita juuri oikein. Minusta mikä tahansa kukkamultakin on sopivampaa.

Merilevää on niissä lannoiterakeissa, turha sitäkään on moneen kertaan lisätä.

Lainaus käyttäjältä: Diavola - maaliskuu 29, 2011, 12:01:56 ipJa entäs sitten, kun/jos kukinta alkaa? Ymmärsinkö oikein, että silloin kanankakka pitäisi jättää kokonaan pois ja käyttää vain merileväuutetta?

Tästä on hyvinkin monenlaisia mielipiteitä.
Omani on, että lannoitusta pitää vähän lisätä, kun kukinta alkaa. Perusteluja löytyy täältä: http://chilifoorumi.fi/index.php?topic=9120.0

22° riittää aivan hyvin itämiseen, se voi vain olla muutaman päivän hitaampi kuin lämpimässä. Kaupan chilien siemenissä on se ongelma, että ne voivat olla kasvihuoneita varten risteytettyjä hybridilajikkeita, joiden siemenistä voi kasvaa aivan muunlaisia chilejä sekä maultaan että muodoltaan. Jotkut tykkäävät arpapelistä, minä suosittelen investoimaan muutaman euron laatusiemeniin, kun puolen vuoden kasvatusurakka on kuitenkin edessä ja se tulee maksamaankin jonkin verran enemmän kuin ne siemenet.

hessi

maaliskuu 29, 2011, 15:48:58 ip #3 Viimeisin muokkaus: maaliskuu 29, 2011, 18:55:32 ip käyttäjältä hessi
Tervetuloa vaan kasvattelemaan tavanomaisin mentelmin.
Itsekkin aloitin mustan mullan kanssa(chilien surma kuulema) nykyisin turpeessa kasvattelen, paitsi tänä vuonna kun yritän pitää sapattia chileistä.
ja kuvien tuontiin on täällä foorumilla monessakin kohtaa ohjeita, vaikea vain ne löytää, tässä yksi oma ohje kopioituna joltain sivuilta.

Tässä yksi ohje kuvien tuontiin
näin Blondin kirjoittamana
Kuva on itselläsi jo koneella jossain tiedostossa...
avaat oman päiväkirjasi tietty   ja itse avaan toisen välilehden jolle avaan
esim. http://kuvapilvi.fi/k/
siellä paina selaa... ja sitten otat oman tiedostosi auki jossa kuva, valitse kuva...
skaalaa(alkuperäinen koko) esim 800 px ja sitten tallenna...
hetken kuluttua on tuonut kuvan... ja sitten klikkaat Foorulille 1... kun tulee siniseksi
klikkaat oikealla kopio... ja sitten menet takaisin omaan päiväkirjaan sivulle johon kirjoitat
ja klikkaat liitä..
antaa sen  [URL ....]....
ja kuva tulee näin päiväkirjaasi, voit esikatselulla varmistaa että valitsit oiken kuvan
jos blondi osaa niin osaat sinäkin

2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

hessi

niin.. kiiressäni vastailin ja unohtui sanoa, etten minäkään mitään lisävaloa ole käyttänyt.
Toki suurin osa kasvesitani on saanut alun taimihuoneella, jossa ovat saaneet vain pienen hetken lisävaloa,
kun koulittu siirretty sivuun ja saaneet vain luonnonvaloa ja joitain hajavalo saäteitä.
Hyvin ovat kasvaneet :)
suosittelen anatamaan lannoitetta joka kastelu kerralla, jos haluat käyttää vain kanankakkaa niin liota kasteluveteen pieni määrä
näin saavat lannoitetta tasaisesti. jos haluat käyttä muuta lannoitetta suosittelen Nutriforten lannoitteita ovat kohtuu hintaisia ja riittoisia.
(siis paprikalle tarkoitettua  I ja II lannoitetta) löytyy muitakin lannoitteita, selaile sivustoja.
Kasvatatko vain ikkunalaudalla vai onko parveketta/pihaa mihin siirtää?

2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

Diavola

No niin! Nyt sain kuvatkin näkyviin. Kiitos vaan vihjeistä!

LainausPakko sanoa, että on hieno nicki sulla... Tarkoittaako Diavola jotain?

Diavola on italiaa ja tarkoittaa paholaista. Italiassa tehdään myös Diavola-nimistä pizzaa, joka on hyvin tulista ja jossa käytetään mm. chiliä. Todella herkullista!

LainausKaupan chilien siemenissä on se ongelma, että ne voivat olla kasvihuoneita varten risteytettyjä hybridilajikkeita, joiden siemenistä voi kasvaa aivan muunlaisia chilejä sekä maultaan että muodoltaan. Jotkut tykkäävät arpapelistä, minä suosittelen investoimaan muutaman euron laatusiemeniin, kun puolen vuoden kasvatusurakka on kuitenkin edessä ja se tulee maksamaankin jonkin verran enemmän kuin ne siemenet.

Olen täysin samaa mieltä. Olen käynyt jo selailemassa fataliin sivuilta siemenpaketteja. Sieltä on löytynyt jo vaikka mitä kivaa! Sanotaanko näin, että nämä kaupan chilit ovat ikään kuin harjoituskappaleita. Suunnitelmissa olisi ostaa ihan oikea, virallinen siemenpaketti ensi talvena.

LainausKasvatatko vain ikkunalaudalla vai onko parveketta/pihaa mihin siirtää?

Tällä hetkellä ovat ihan vaan ikkunalaudalla. Parveke kyllä löytyy, mutta itä-sellainen. Ja puiden varjostama. Ja siellä on kirva-hazard!

Haluaisin kysyä teiltä turvemultakasvattajilta, että mitä multaa tarkalleen käytätte ja mistä ostitte ja paljonko maksoi?

Ryhis

^ Ripeä vastaus, itse ostin toissaviikolla 30l säkin Kekkilän Kestomultaa Plantagenista ja se maksoi karvan alta kahdeksan euroa.
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

PP

Minulla on käytössä Kekkilän puutarhamulta, joka kustansi Bauhausissa hataran muistikuvan mukaan n. 4 e/50 litraa.

Ryhis

^ AAARGH!

Sietämätöntä. Miksi MINÄ en keksinyt mennä Baukkariin....
https://horinablogi.blogspot.com/

Rohkeus lähtee vatsasta, muu on pelkkää vimmaa.

Lainaus käyttäjältä: mohla"Kokoamisohjehan on vain valmistajan mielipide asiasta ja kaikki mielipiteet eivät ole yhtä arvokkaita kuin toiset

https://twitter.com/Yrtithepreaa

MrFrost

Peruslannoitettua Kekkilän turvetta saa noin 8e iso säkki.

Tän hetken tietoa ei oo, kun edelliset turpeet ostin 2 vuotta sitten, pitää kohta hakee uus säkki, kun alkaa veteleen viimesiään :)

-Timo
Lainaus käyttäjältä: bluesmanTrinidad scorpion Morouga blend; Mieto lasten chinense. Kannattaa tarjota ensimmäistä chiliään maistavalle. Savusalsa ihan ok. Riittoisa.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis
Räyhis - halvempi kuin luulin!

Niabo

Joo, plantagenista kävin hakee kekkilän puutarhaturvetta ja tais olla 9e 85 litran säkki.

InkRose

Olishan se ihan kiva jos täälläkin jossain olis alle 45min suuntaansa matkan päässä K-rautaa ja robbaria mukavampia puutarhakampeliikkeitä... Tai sitten niitä on, jossain teollisuusalueiden kätköissä ja mä vaan en oo tajunnut etsiä. No, viimeisin kasvualustaostos oli - syteen tai saveen - kekkilän viljelyseos 50l 7,50€, se on turvehiekkaseosta ja peruslannoitettu kevyemmin kuin kukkamullat (0,7kg/m3 vs 1,2 kg/m3). Riittää pajan kasvatuksille aika pitkäksi aikaa, eikä pitäisi olla ihan niin onnetonta kuitenkaan rakenteen puolesta kuin kaktusmulta. Oli juuri mennyt edellinen säkki loppumaan enkä jaksanut maksaa sylillisestä kukkamultaa, kun puutarhamullat ja -turpeet tulevat "joskus huhtikuun puolella." :-\

MrFrost

Lainaus käyttäjältä: InkRose - maaliskuu 30, 2011, 00:02:45 ap
Olishan se ihan kiva jos täälläkin jossain olis alle 45min suuntaansa matkan päässä K-rautaa ja robbaria mukavampia puutarhakampeliikkeitä... Tai sitten niitä on, jossain teollisuusalueiden kätköissä ja mä vaan en oo tajunnut etsiä. No, viimeisin kasvualustaostos oli - syteen tai saveen - kekkilän viljelyseos 50l 7,50€, se on turvehiekkaseosta ja peruslannoitettu kevyemmin kuin kukkamullat (0,7kg/m3 vs 1,2 kg/m3). Riittää pajan kasvatuksille aika pitkäksi aikaa, eikä pitäisi olla ihan niin onnetonta kuitenkaan rakenteen puolesta kuin kaktusmulta. Oli juuri mennyt edellinen säkki loppumaan enkä jaksanut maksaa sylillisestä kukkamultaa, kun puutarhamullat ja -turpeet tulevat "joskus huhtikuun puolella." :-\

No, huhtikuu alkaa ylihuomenna :)

-T
Lainaus käyttäjältä: bluesmanTrinidad scorpion Morouga blend; Mieto lasten chinense. Kannattaa tarjota ensimmäistä chiliään maistavalle. Savusalsa ihan ok. Riittoisa.

Lainaus käyttäjältä: Räyhis
Räyhis - halvempi kuin luulin!

InkRose

Juu, eikä se nyt ole niin justiinsa. Olen aika varma että ehdin ihan riittämiin saada satoa vielä noista, ja ehtiihän ne turvemullat hakea sitten kun alkaa pysyväisluonteinen ulkoruokinta isommilla puskilla. Siihenhän mä vasta sitä oikeasti tarvitsenkin. Mutta joo, jos palautetaan päiväkirja omistajalleen. ::)

Diavola

Iltaa vaan kaikille!

Mukavaa, että kirjoittelua esiintyy tässäkin päiväkirjassa. Siitä on mulle pelkkää hyötyä! Ei haittaa, vaikka vähän rönsyileekin... Kiitos kaikille vastauksista liittyen multaan!

Nyt todellakin alkaa huolestuttamaan tuo multa-asia. Pientä kellerrystä on ehkä havaittavissa alalehdissä näin 4 päivää kaktusmultaan vaihdon jälkeen (saattaa kyllä olla vainoharhaakin, kuvittelen jo mielessäni vaikka mitä kauheuksia tästä mullasta). Voihan pentele! Miksi en älynnyt ostaa parempaa multaa? No, mulla on InkRosen tapaan sama ongelma että ei oo oikeen mitään paikkaa lähimaillakaan mistä ostaisi kyseisiä herkkumultia. Eikä oo autoo. Oon ostanut kaiken tähän mennessä ihan vaan lähi-Prismasta. Onneksi siihen aukeaa varmaan kohtapuoliin se Kesäpiha. Sieltä kyllä löytyy vaikka minkälaista multaa.

Muuten, mistä sen näkee että onko chili aloittamassa kukinnan? Mihin ne nuput kasvaa tarkalleen?

InkRose

Yleensä ensimmäiset nuput ilmestyvät varren ja oksien haarautumispaikkoihin, myöhemmin sitten laajemmalti kasvupisteisiin eli lehtihankoihinkin niitä sitten voipi tulla.

Kyllä mä olen yhden pussin sitä kaktusmultaakin ehtinyt tässä käyttää, Biquinholla on allaan pelkkää sitä 15 cm pikku ruukussa ja hyvin porskuttaa. Itse olen noille kaktusmullassa oleville antanut melkeinpä heti sirkoille noustuaan miedolla Puutarhan Kesällä varmuuden vuoksi. Jos sulla on mustaamultaa vielä tallella niin voihan sen sekoittaa kaktusmultaan ja sitä kautta vähän tasapainottaa sitä kasvualustaa. Itsekin tein niin Mustamultapussin jämillä. Yksi mahdollinen syy voi myös olla se että tuo kaktusmulta johtaa vettä varsin tehokkaasti, vaikkei se imeydykään siihen juurikaan, eli kasvin juurilla on "irtonaista" vettä, mikä tukahduttaa ne. Se hiekkainen multa myös tykkää pakkautua märkänä aika tiiviisti, mikä saattaa sekin riittää aiheuttamaan pientä ahistusta varsinkin pienille taimille.

hessi

Heh heh... minulla on kuulkaa kahden tunnin ajomatka täältä kiveltäni tuonne mantereelle
ja hyvin olen turpeeni tänne saanut :) toki minulla on auto alla ja työmatka suuntautuu tuonne
mantereelle.
mutta asiaa, ei huolta :)  vielä ehdit hyvin vaihtamaan taimesi turpeeseen tai
mihin multa seokseen haluatkin kunha kasvavat ja joudut ruukun vaihdon tekemään.
Ja kuten sanoin sinulle ensimmäiset vuodet kasvattelin mustassamullassa ei ollut mitään ongelmaa
tai yksi oli järjetön sato  ::) kasvit eivät tuullessa ja tuiskeessä pysyneet pystyssä kun satoa oli niin hirveesti, mutta se oli sitä "keltanokka" aikaa minulla silloin 6-7v sitten :)

2012-2015> hallituksen jäsen/rahastonhoitaja
2011-> hallituksen varajäsen
2010-> hallituksen jäsen,sihteeri
2008-10 tilintarkastaja Suomen Chiliyhdistys ry

Diavola

Iso sato ei kyllä mua haittais! No joo, kyllähän se tosiaan kasvia haittaa kuitenkin...

Tänään sai taimet taas vähän rasitusta kun vaihdoin TAAS mullat. Laitoin siis takaisin sitä mustaa multaa, jota vähän "laimensin" kaktusmullalla. Sekaan edelleen kanankakkarakeita. Laitoin vähän soraa nyt myös ihan ruukun pohjalle, jos se sitten estäisi sen juurien hukkumisen. Huomasin samalla, että isoimmassa taimessa taitaa olla ihan pienen pieni nupun alku! Pitäisikö mun siis nyppiä kukat vielä pois tässä vaiheessa (ks.kuvat)? Minkä kokoinen habaneron kannattaisi olla, ennen kuin antaa sen kukkia?

Musta tuntuu, että taimien kasvu on vähän hidastunut. Nyt ei oo kyllä ollu yhtä aurinkoisia päiviä kuin pari viikkoo sitten, jolloin kasvit tuntuivat kasvavan kohisemalla. Thai-chilien siemenet eivät ole vielä itäneet. Kastelen mullan sumuttamalla lähes joka päivä. Eiköhän ne siitä...

InkRose

Itse nyppäisin Turbo Pubesta ja Zavoryista ensimmäiset nuput poies, eivät ne olisi silloisissa oloissa pysyneet kauaa muutenkaan. Sen jälkeen en kyllä ole vaivautunut, eikä se kukkiminen ole merkittävästi kasvuakaan hidastanut. Kasvi kyllä itse tietää milloin olosuhteet ja mitat on kohdallaan, eli se pudottelee sitten pois nuput tai kukat jos ei vielä jaksa niistä enempää tehdä. Kasvun kannalta kyllä varmasti hyvä että on sitä lannoitettakin jo siellä.

Jan

Nyt noin viiden kuukauden kasvattelujen rehevällä kokemuksen rintaäänellä voin sanoa, että älä liikaa stressaa siitä mullasta. Itse käytin aluksi juuri tuota kaktus ja kylvömultaa sitten pitkään prismasta löytyvää rainbown kestomultaa (~2€/10l). Viimeisimmät ruukunvaihdot olen tehnyt kekkilän kestomullalla, jota ostin tuollaisen isomman säkin, ettei tarvitse viikon välein ravata hakemassa pikkuista 10l säkkiä (vähän lähti mopo käsistä). Chilit joka tapauksessa tarvitsevat isompaa ja isompa ruukkua kasvaessaan, joten mullan saa siinä yhteydessä vaihdettua sopivampaan.

Lannoitukseen suosittelisin hankkimaan jotain kanankakkaa helpommin annosteltavaa, jotta lehtien kellertämiseen tms voi reagoida helpommin lannoitusta säätelemällä. Itse käytän puutarhan kesää, jota löytyi k-raudasta (ja jota täälläkin monessa ketjussa suositellaan). Toki jos ei ihan läheltä löydy, niin netistä saa tilattua sopivia lannoitteita vaikka kotiovelle kannettuna.

Lajikkeista yhdyn edellisiin, eli kaupan chilit ovat hyviä kokeilukappaleita, mutta aika äkkiä alkaa kyllä tehdä mieli ihan"oikeita" lajikkeita. Itselläni kaupan chileistä kasvavat ovat jääneet aika pitkälti oman onnensa nojaan kiinnostuksen puutteesta ja Fataliilta saaduista mysteerichileistä olen oikeastaan aika tyytyväinen, etteivät ne olleet mitään maailmaa järkyttäviä makuelämyksiä. Lähinnä siksi, että löytäessäni omia makunystyröitäni hivelevän elämyksen, niin haluan kyllä tietää tarkkaan mistä lajikkeesta on kyse ja mistä saan sitä lisää. Kaupan chilit ja ymmärtääkseni myös nuo fataliin jakamat mysteerit voivat kuitenkin olla risteytyksiä, joten seuraava sukupolvi voi olla ihan mitä tahansa ja näin ollen en enää välttämättä ikinä saisi aikaiseksi toista samanlaista puskaa.

Nuppujen nyppiminen on mielestäni turhaa. Jalapeno teki ihan mallikkaasti hedelmän jo ensimmäisestä kukasta, chinenset taas tuntuu ihan periaatteesta pudottelevan kukkansa pari kuukautta ennen kuin suostuvat satoa tekemään. Rocotot ovat taasen täysin ison spagettihirviön ja ctulhun unien laadun varassa sadon tuottamisen suhteen. Chilit ovat joka tapauksessa ainakin periaatteessa kaikki jatkuvasti satoa tuottavia monivuotisia kasveja ja näin ollen kasvu jatkuu kyllä kukkimisen ja satoamisen aikanakin, kunhan ruukku on tarpeeksi iso ja lannoitusta on riittävästi.

Tulipa jaariteltua, mutta tervetuloa näin minunkin puolestani tänne sekopäiden iloiseen joukkoon (pitäähän sitä päässä vähän viirata, kun kotonaan kasvattelee suomen ilmastoon ja ruokakulttuuriin täysin soveltumattomia kasveja ;) )