lokakuu 06, 2024, 01:35:03 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Soman chilit

Aloittaja NaokiSoma, toukokuu 14, 2007, 10:22:56 ap

« edellinen - seuraava »

rasse

Missäspäin NaokiSoma onkii?

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "rasse"Missäspäin NaokiSoma onkii?

Merellä käydessäni Toppilan kanavassa taikka Hollihaan vierasvenesataman läheisyydessä, ja joella käydessäni Hartaanselällä (Laaniskan alkupäässä). Kun venettä en omista, yleensä tarvitsen ruopatun rannan ja siksipä veneiden kulkureitit ovat hyviä paikkoja.

Olisiko muuten vihjettä siitä, onko Papinjärvellä yhtään ongintasyvyistä rannanpätkää?

rasse

Enpä ole siellä kalastellut, mitä nyt perhonheittoharjoituksia. Rannat ovat ainakin siellä uimapuolella matalia, toisella puolen en ole käynyt. Haukia ainakin saavat sieltä ja ahvenia, mutta käsittääkseni veneestä.

NaokiSoma

Tänä aamuna tulis sitten oikein reilusti rakeita! Kesärenkailla tuntui kuin olisi ajanut kuulien päällä... Kuitenkin näistä viileistä ilmoista on ollut tosi paljon hyötyäkin kasvarissa: kaikki pubet kasvattavat paljon hedelmiä! :D Ei ole tainnut yhtään kukkaa vielä tippua. Tuollaisia parisenttisiä hedelmän raakileita on noissa kolmessa eri lajikkeessa yhteensä satakunta; tuossa punaisen Rocoton esimerkkiä.

Takarivissä on jo muutama suurempikin hedelmä, mutta en jaksanut alkaa siirtelemään astioita.

Goats Weedkin tykkää viileästä:


Ja Fataliit kypsyvät vähän kerrallaan:


<offari - kierros pihalla>
Kun kerran sattui eiliseksi mukavan aurinkoinen päivä, niin piti kai sitä kuvata vähän pihallakin ->
Kirsikkapuu on tosiaankin pensasmainen.

Pitäisi nyt vaan sitoa vielä noita alaspäin roikkuvia oksia vähän ylemmäksi. Muuten taitavat talvella katketa lumikuorman alle. :?

Eilen käytettiin sitten loputkin nirat pois.

Vähän oli pelkoa siitä, että muuten yöpakkaset tekevät niistä lopun. On muuten todella hyvä maustekasvi ja monivuotisena todella helppohoitoinen. Kesässä saa vieläpä useammankin sadon! :)

Omenoilla menee vielä jonkin aikaa, ennenkuin niitä pääsee syömään (tai mistäs minä voisin tietää vaikka madot niitä jo täyttä häkää popsisivatkin...).


Ja yllätyksekseni maaliskuussa kylvämäni amppelilobelia ei ole ottanut yöpakkasista nokkiinsa yhtään, vaan edelleen kukkii.

Tosin kukinta alkoi vasta toukokuulla, joten syytä onkin edelleen kukkia. Esikasvatuksessa oli kuitenkin hirmuinen homma, kun siemenet olivat hirvittävän pieniä (kuin pölyä) ja yllättäen niitä sitten tuli aika reilusti laitettua. Kouliminen oli viedä hermot...
</offari - kierros pihalla>

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 05.09.2008"Tänä aamuna tuli sitten oikein reilusti rakeita! Kesärenkailla tuntui kuin olisi ajanut kuulien päällä...

+
Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 05.09.2008"Omenoilla menee vielä jonkin aikaa, ennenkuin niitä pääsee syömään (tai mistäs minä voisin tietää vaikka madot niitä jo täyttä häkää popsisivatkin...).

=

Ei omasta puusta kypsiä omenia tänä kesänä. :cry: Raakileita oli kuitenkin nurmikko täynnä perjantai-iltana...

NaokiSoma

Aji Cristal x Rainforest alkaa saada noita hedelmiään kypsäksi.

Kypsinä ne ovat oransseja, joten puolet alkaa olla jo syötävinä. Maku on muuten makeampi kuin Aji Cristalilla. Rainforestia en ole maistanut, joten siihen en osaa verrata.

Aji Rojo on siitä mukava, että sen hedelmät kypsyvät pikkuhiljaa ja niitä voi käytellä pois puskasta sitä mukaa kun naapureilla tarvetta on.

Naapurit ovat nimittäin tykästyneet noihin niin paljon, että itselle niitä jää aika harvakseltaan enää syötäväksi. :roll: Viime lauantaina olin taas tekemässä pihatöitä ja naapurin isäntä tuli siihen tontin rajalle norkoilemaan. Arvasin kyllä, mitä hänellä mieli tekee, mutta ajattelin antaa hänen tehdä aloitteen... Parin minuutin seisomisen jälkeen hän aloittikin: "Kävin tänään kalassa, mutta taitaa meillä olla tänään tortilla-ilta vaimon kanssa." Kysyttyäni silloin haluaisiko hän vähän chiliä tortilloiden sekaan, hän vastasi myöntävästi ja korosti, että ne pitkät, punaiset ja aromaattiset ovat olleet parhaita. Joten sinne meni taas Aji Rojoja... Olen antanut hänelle parina edellisenä kesänä kukkimisvaiheessa olevia taimiakin hoidettavaksi, mutta niitä ei ole saanut menestymään. Helpommalla pääsen, kun jaan sitten vain omaa satoani eteenpäin.

Santakaan on muodostumassa kauniita hedelmäklustereita:


Ja Starfishissa on pitällisen odottamisen jälkeen hedelmänalkuja näkyvissä:

NaokiSoma

Pullotin kahta erilaista lämmikettä syksyn viileille ilmoille. Tänä vuonna Nagat ovat jääneet sen verran pieniksi, että käytin sitten muita lajikkeita valmistusprosessiin.

7pod:
:arrow:

Habanero Manzano:
:arrow:

Noista pitäisi siis tulla sekä joulunpunaista että ruskankellertävää litkua. Vähän samaan malliin kuin eräässä Tokiolaisessa ravintolassa ->

Tuohon heidän sekoitukseensa värit siis toivat Dorset Naga (punainen), Habanero Orange (keltainen) ja Habanero Caribbean Red (oranssi).

Aiemmin olen käyttänyt 2-3 Nagan hedelmää per pullo, joka on ollut sellaista vielä nautittavissa olevaa juomaa. Siksi hivenen epäilen tuota 7pod-versiota liian voimakkaaksi, mutta yritän tällä kertaa saada vähän enemmän väriäkin mukaan juomaan. Habanero Manzanot jäivät pieniksi, joten niitä laitoin mukaan vähän reilummin.

NaokiSoma

Laatikossa kasvavat matalat Naga Morichit saavat, jostakin kumman syystä, aikaiseksi tuota yksittäin kasvavaa minun mittaistani hujoppikasvia suurempia hedelmiä. :)

Kovasti ovat vielä kasvun alkuvaiheessa, mutta jospa nuokin vielä jonkin verran kasvaisivat ennen talven tuloa.

Ja Fataliit kypsyvät mukavaa vauhtia.

Voi sanoa viime vuotisten kokemusten perusteella, että aika pelottavan näköinen hedelmä...

Ja siinä mielessä noiden Fataleiden kypsyminen on juuri oikeaan aikan, että Hungarian Hot Waxissa alkavat myös olla ensimmäiset kypsiä.

Yellow Wax on jonkin verran serkkuaan perässä, mutta eiköhän parin viikon päästä ole ihan tarpeeksi kypsiä hedelmiä säilökkeiden tekoa varten.

NaokiSoma

Chinenseistä kasvarissakin odotetun kokoisia hedelmiä tuottavat Chupetinha:

ja Red Savina:

Muut ovatkin sitten enemmän tai vähemmän kääpiöitä.

Punaisen Rocoton hedelmät kasvavat ihan silmissä!

Kokoa tulee lisää parisen senttiä viikossa... Jospa nyt olisi sitten suurin kasvuspurtti nähty.

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 27.08.2008"Keväällä vähän pelotti, kuinka täyteen tuo kasvari tulee kun kasvit kasvavat. Kuitenkin suurinpiirteinen laskelmointi astioiden määrän kanssa auttoi ja tuonne mahtuu vielä hyvin sekaan! :D


Pari viikkoa tekee tähän aikaan vuodesta melkoisen eron...

Nyt on jo liikkuminen kasvarin sisällä melkoisen haastavaa. Joka käyntikerralla hiha repäisee jostakin kasvista oksan poikki. :( Varsinkin pubet ovat levittäytyneet melkoista vauhtia viimeaikoina.

NaokiSoma

Puta Pario kasvaa sinne tänne ja oksia olen yrittänyt punoa yhteen huonoin tuloksin.


Ensimmäinen Aji Amarillo näyttää vaihtavan väriään.

Se on joko merkki kypsymisestä tai pakkasen mädäntämästä hedelmästä. Jotenkin veikkaisin jälkimmäistä, sillä tuo hedelmä ei todellakaan tullut ensimmäisistä kukista ja se sattuu roikkumaan juuri tuossa oven raossa. Eikä hedelmäkään tuntunut enää kovin kiinteältä... :roll:

Okinawa Bird Pepper kasvattaa pieniä hedelmiä.

Ja taas paljastui kameran heikkous pimeässä tarkennuksessa...

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 05.09.2008"<offari - kierros pihalla>
Kirsikkapuu on tosiaankin pensasmainen.

Pitäisi nyt vaan sitoa vielä noita alaspäin roikkuvia oksia vähän ylemmäksi. Muuten taitavat talvella katketa lumikuorman alle. :?
</offari - kierros pihalla>

Yritin sitten epätoivoisesti sitoa noita oksia, eikä jälki ollut mitenkään hyvän näköistä. Toivottavasti nuo oksat kuitenkin puutuisivat nähän tuossa talven aikana...

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 22.08.2008"Bubba sitten kypsyi ja söin sen pois.

Yllättävää kuitenkin oli se, että kasvi tosiaan alkoi puskemaan juuria heti kun oli saanut hedelmän kypsäksi; ennenkuin sitä hedelmää edes napsaisin pois. Tätä ennen oli mennyt pari kuukautta pelkkään hedelmän kasvun varmistamiseen, eikä juurista ollut nysääkään ilmaantunut. Ilmeisesti tuollainen oksan pistokaskin tietää, mikä on tärkeintä suvun jatkamisen kannalta.

Nyt 3 viikon aikana näyttää noiden juurien määrä lisääntyneen mukavasti.

Pukkasin tuon pistokkaan sitten ihan haarautumiskohtaa myöten märkään multaan. Eiköhän se siitä lähde...

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 07.08.2008"Olisiko tuolle tullut nyt 11 viikkoa täyteen... Edelleenkään ei ole juuria näyttänyt kasvavan, vaikka lehtiä onkin jonkin verran lisää tullut. Taisin jossakin välissä leikata tuota vähän lyhyemmäksikin; ainakin näyttää siltä  edelliseen kuvaan verrattuna. Itse en sellaista muista tehneeni, mutta kyllä tuosta edellisestä päivityksestäkin näyttää olevat pari kuukautta.

Pukkasin tuon nyt erittäin märkään multaan ja katsotaan kuoleeko. Villichilinä tuo kuitenkin joutuu tappelemaan luonnollisilla kasvupaikoillaan hengissäpysymisestä, joten eiköhän tuokin aika sitkeä sissi ole...

Siis 5 viikkoa sitten laitoin tuon "juurtumassa" olleen Puta Parion tikun kosteaan multaan ja niin se vain on lähtenyt.

Veikkaan, että olisi lähtenyt suoraan multaan tökättynä ilman tuota 11 viikon vedessä liotustakin...

Chilivaari

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"... Veikkaan, että olisi lähtenyt suoraan multaan tökättynä ilman tuota 11 viikon vedessä liotustakin...

Pistokkaiden juurrutus näyttää chileillä tosiaan olevan vielä aika mystistä puuhaa. Minun veikkaukseni on, että se on aika tavalla lajikkeesta kiinni.

Toista kymmentä erilaista oksan pätkää olen pullossa liotellut viikkokausia ja nämä olen saanut juurtumaan: Tabasco, Inca Red Drop, Bolivian Rainbow, Piri Piri, Microcarpum ja Campane. Tuossa on lähes kaikkia yleisimpiä lajejakin, ei tosin chinenseä. Edelleen siellä pullossa on iso nippu odottelemassa jo toista kuukautta, kun ensimmäiset juurtuivat parissa viikossa. Saattaa olla väärä vuodenaika tuohon hommaan. Osa on kyllä kasvatellut lehtiäkin veden alla, mutta ei juuria.

Voi hyvinkin olla, että jotkut kaipaavat multaa juurtuakseen. Tabascon latva minulla käyttäytyi tuon Puta Parion tapaan viime talvena. Vedessä ei syntynyt viikkoihin mitään, mutta mullassa se piristyi nopeasti.

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 12.09.2008"Ensimmäinen Aji Amarillo näyttää vaihtavan väriään.

Se on joko merkki kypsymisestä tai pakkasen mädäntämästä hedelmästä. Jotenkin veikkaisin jälkimmäistä, sillä tuo hedelmä ei todellakaan tullut ensimmäisistä kukista ja se sattuu roikkumaan juuri tuossa oven raossa. Eikä hedelmäkään tuntunut enää kovin kiinteältä... :roll:
Kyllä se oli mädäntymässä. Olisikohan ollut sitten liian korkea kosteus% kasvarissa...

Vielä kunnossa olevan osan söin, mutta eipä se mitenkään erikoiselta vielä maistunut; vain mieto baccan maku. Pitää odottaa vielä hedelmien kypsymistä.

Indian PC-1 (aka. Naga Jolokia) ei enää kasva. Odottelen enää noiden raakileiden kypsymistä ja sen jälkeen laitan ne ristaan kuivumaan.


<offari jättisukeltaja!>
Sunnuntaina huomasin jotakin kertakaikkisen ihmeellistä sadevesikourusta keräämästä vedestäni! Siellä oli asumassa jättisukeltaja.

Se tuntui jotenkin käsittämättömältä, että kyseinen elukka löytyi kyseisestä paikasta. Ei ole kuitenkaan satanutkaan vähään aikaan, joten ei se sadevesisyöksytorvea alaskaan ole voinut tulla... Mutta nyt netistä tietoa enemmänkin etsittyäni sain tietää, että se on myös erinomainen lentäjä. Ilmeisesti sitten puhdas vesi tuntui hyvältä asuinpaikalta, kun kerran tuohon oli jäänyt.

Näyttivät jotkut ihmiset ottaneen noita lemmikeikseen kotiin kultakalamaljaan ja ilmeisesti ne elävät kolmekin vuotta (kunhan niille syöttää toukkia, kastematoja yms). Itselläni ei ollut tarvetta lemmikille, joten kannoin sen sadan metrin päähän lähimpään isoon ojaan ja heti se kaivautui sitten välittömästi pohjan mutaan. Taitaa siis viihtyä kuitenkin sielläkin. :wink:
</offari jättisukeltaja!>

Zombie

Nuo jättisukeltajan silmät on jostain ihmeen syystä aivan järkyttävän hauskan näköiset  :lol: . Tuollaiset ihmeelliset mollukat...

NaokiSoma

Aivan käsittämätöntä... Eilen illalla löysin sitten tuosta astiasta toisen mokoman! En osaa sanoa oliko sama yksilö, mutta jos sattuisi olemaan niin taitaisi olla aika minullakin lotota. :wink: Tai sitten se totesi astian ojaa paremmaksi paikaksi. :D

Tosiaan, tuohon vihreään astiaan on jo kaksi yksilöä löytänyt tiensä kolmen päivän sisään->

Lainaus käyttäjältä: "Zombie"Nuo jättisukeltajan silmät on jostain ihmeen syystä aivan järkyttävän hauskan näköiset  :lol: . Tuollaiset ihmeelliset mollukat...

Tuon laitoin lapsille rahdattavaksi taas samaan paikkaan, eli läheiseen ojaan. Jos kuitenkin pidät jättisukeltajasta, niin voin kyllä seuraavan löytämäni yksilön (ei kahta ilman kolmatta?) säästää sinulle lemmikiksi.

saulir

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"Aivan käsittämätöntä... Eilen illalla löysin sitten tuosta astiasta toisen mokoman! En osaa sanoa oliko sama yksilö, mutta jos sattuisi olemaan niin taitaisi olla aika minullakin lotota. :wink: Tai sitten se totesi astian ojaa paremmaksi paikaksi. :D

Tosiaan, tuohon vihreään astiaan on jo kaksi yksilöä löytänyt tiensä kolmen päivän sisään->

Lainaus käyttäjältä: "Zombie"Nuo jättisukeltajan silmät on jostain ihmeen syystä aivan järkyttävän hauskan näköiset  :lol: . Tuollaiset ihmeelliset mollukat...

Tuon laitoin lapsille rahdattavaksi taas samaan paikkaan, eli läheiseen ojaan. Jos kuitenkin pidät jättisukeltajasta, niin voin kyllä seuraavan löytämäni yksilön (ei kahta ilman kolmatta?) säästää sinulle lemmikiksi.


Ne on varmaan tulleet rännin kautta. veikkaan että ovat lentäneet katolle, tumma katto saattaa huijata niitä luulemaan kattoa vedeksi.

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "saulir"Ne on varmaan tulleet rännin kautta. veikkaan että ovat lentäneet katolle, tumma katto saattaa huijata niitä luulemaan kattoa vedeksi.

Tuossa on muuten järkeä. Ei tullut itselleni mieleenkään!

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 22.05.2008"
Lainaus käyttäjältä: "Chilivaari"Japanissa on siis enemmänkin näitä klusterityyppisiä, ylöspäin kasvavia.

Onhan niitä. Tuossa on tyypillisesti Japanissa kasvatettavat lajikkeet -> http://www2.odn.ne.jp/~cef72620/AI3.htm
...
Kuivausvinkkikin näyttää pussissa lukevan: leikkaa klusterit varresta irti, kunhan hedelmät ovat punaisia ja nosta ne sellaisinaan kuivumaan niin pääset vähemmällä vaivalla. Tuo onkin hyvä vinkki, kuinka tehdä helppoja ristoja kuivumaan seinälle; vaikka olohuoneen koristeeksi :wink:.

Santaka on siis yksi tyyppiesimerkki noista Japanilaisista chileistä, jotka kasvattavat hedelmänsä klustereissa.

Nyt sitten kun tuolla kylmässä kasvarissa nuo hedelmät suostuisivat kypsymään... On muuten erinomainen chili perusruuanlaittoon; tulisuutta saa ihan sen verran ruokaan kuin haluaa, mutta sen miltei olematon maku ei peitä ainakaan kuivattuna ruuan muita aromeja alleen, kuten chinenseillä helposti käy. Ja ohut seinäisinä nuo on tosiaan helppo kuivata.

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 02.09.2008"Cumari kasvattaa edelleen alle senttisiä hedelmiä, mutta muutama yli sentin kokoinen raakilekin jo näkyvissä. Toivottavasti ehtivät vain kypsiksi saakka.

Todisteena siitä, että tuollaisiakin on siis tulossa:

Ja samassa myös esimerkki siitä, mikä ongelma kasvarissa tällä hetkellä on... Ja tuossa ongelma on vielä pienehkö, mutta fruteissa satoine hedelmän alkuineen on mahdoton urakka yrittää nyppiä noita kovasti kiinni jämähtäneitä terälehden jäänteitä irti.

Kuihtuneet kukkien terälehdet ovat siis alkaneet kasvamaan tuollaista "karvaa" (homettako?!?). Syynä on varmasti liian korkea kosteus kasvarissa; aurinko ei lämmitä kasvaria, niin ilma ei kierrä kasvarissa samalla tavalla. Lämpötilaero nimittäin kasvarin sisä- ja ulkopuolella on aste tai pari. Olen yrittänyt rätillä pyyhkiä kasvarin seiniä ja kattoa kuivaksi, mutta tuntuu kuin olisin hölmöläinen kantamassa valoa säkillä sisään. :roll:

Zombie

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"Jos kuitenkin pidät jättisukeltajasta, niin voin kyllä seuraavan löytämäni yksilön (ei kahta ilman kolmatta?) säästää sinulle lemmikiksi.


Antaa öttiäisen olla vapaa ja onnellinen, kuten se on tarkoitettukin. Kiitos kuitenkin tarjouksesta  :) .
Jännä juttu että sattui kaksi samaan astiaan, en oo ite koskaan tuollasisia ikinä elävänä tai kuolleena tavannut... erilaisia kammottaiva yöperhosia kylläkin.

NaokiSoma

Nyt viimeinkin oli kypsynyt muutama Beaver Dam lisää ja täytin ne jauhelihatäytteellä. Puskaankaan ei jäänyt kuin puolenkymmentä raakaa jäljelle, joten ehkä toisen samanlaisen satsin saan vielä myöhemmin syksyllä aikaiseksi.

Laitoin myös kokeeksi muutaman Cseresznye Paprikan joista pari ihan pelkästään Aura-juustolla täyttäen. Eivät olleet liian tulisia, kuten etukäteen ajattelin; ehkä osittain tuon juuston ansiosta. Chilit onnistuivat erinomaisesti, mutta yhden virheenkin tein: chilien ollessa valmiit otin kaikki uunista. Lapsille laitetut paprikat kuitenkin paksumpiseinäisinä olivat vielä hivenen raa'ahkoja, olisivat voineet olla hyvinkin kymmenisen minuuttia pidempään. Makukin (siis poislukien tuo jonkin verran rapsakampi kuori noissa paprikoissa) oli chileissä aivan ylivertainen! Tämä on todella hyvä tapa nauttia noita suuri-hedelmäisimpiä chilejä, suosittelen muillekin!

<off topic - kuusama>
Ruokailutilan ikkunasta näkyy näillä hetkillä todella kaunis rusokuusamamme. :) Syksy on luonnossa kauneinta aikaa!

Ja vaikka nuo oranssit marjat näyttävät herkullisilta, kannattaa silti muistaa että ne ovat myrkyllisiä. Tyrniä olen silloin tällöin miettinyt pihalle, sillä se on yhtä kaunis näin syksyllä (+herkullinen! :D), mutta se vaatisi sekä poika- että tyttökasvit, jolloin tilantarve olisi meidän pienelle pihallemme liian iso. :(
</off topic - kuusama>