tammikuu 08, 2025, 21:45:20 ip

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


Soman chilit

Aloittaja NaokiSoma, toukokuu 14, 2007, 10:22:56 ap

« edellinen - seuraava »

Noli Me Tangere

Näyttää ja kuulostaa herkulliselta. On käyny monta kertaa mielessä, että pitäispä tehdä taytettyjä chilejä, mutta ei oo oikein sellasta lajiketta vielä kasvamassa. Mitä suosittelisit(te)?

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "Noli Me Tangere"Näyttää ja kuulostaa herkulliselta. On käyny monta kertaa mielessä, että pitäispä tehdä taytettyjä chilejä, mutta ei oo oikein sellasta lajiketta vielä kasvamassa. Mitä suosittelisit(te)?

Keskituliset, isokokoiset annuumit ovat tuohon omien makumieltymysteni mukaan parhaimmat; kuten esimerkiksi juuri Beaver Dam. Ja aion kokeilla Poblanoakin, jos niitä saan kypsäksi asti. Periaatteessa kaikki sellaiset annuumit kelpaavat, joihin saa tarpeeksi täytettä sullottua sisään.

NaokiSoma

Muovipressukasvarikyhäelmän sisällä tilanne näyttää yllättävän hyvältä ajatellen, että siellä kuitenkaan ole ollut minkäänlaista lämmitystä ja ohut yksinkertainen muovi ei varmasti paljoa eristä.


Taitaa tänä tai viimeistään seuraavana viikonloppuna olla aika pyöräyttää ensimmäiset etikkasäilökkeet, sillä hot waxeja alkaa olla ihan mukavasti kypsinäkin.

Hungarian Yellow Wax:

Yellow Wax nimihän tulee siitä, että se kerätään yleensä keltaisena vaikkakin kypsyy punaiseksi. Itse en ole niin sen värin perään (kun pidän Aji Cristalistakin enemmän punaisena) vaan annan sen ihan rauhassa kasvaa sellaiseksi kuin haluaa keräten lisää makeutta ja tulisuutta. Ensi viikolle lupailtiin taas vähän lämpimämpää, joten ei välttämättä ole huono idea odotella vielä ihan rauhassa lisää kypsyviä hedelmiä mukaan säilökkeeseen.

Hungarian Hot Wax:


Takanotsume
t siirsin kasvarin sisälle, vaikka turhaa taitaa enää olla... Eivät ole vielä kukkineetkaan, vaikkakin nuppuja on sentään näkyvissä.

Ja kuvaan näytti eksyneen puolikas apulaispuutarhurikin. ;)

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 08.09.2008"Aji Rojo on siitä mukava, että sen hedelmät kypsyvät pikkuhiljaa ja niitä voi käytellä pois puskasta sitä mukaa kun naapureilla tarvetta on.

Nyt vasta leikkulaudan päällä tosiaankin huomasin, että nuo Aji Rojot ovat yllättävän isoja.

Jotenkin on jäänyt niistä aiemmin kuva vähän pienempinä. Maku ja tulisuus ovat niissä kyllä kohdallaan!

Cseresznye Paprikasta keräsin loput hedelmät ja silppusin viikonloppuna karrikastikkeen sekaan.

Sen jälkeen kasvi matkasi kompostiin muuttumaan mullaksi ensi kesän kasveille.

<off-topic, Maameren tarinat>
Viikonloppuna istuttiin pitkästä aikaa vaimon kanssa leffailtaan. Elokuva valintana oli Gorō Miyazakin Maameren tarinat (ゲド戦記, Gedo Senki). En ole koskaan lukenut ainoatakaan Ursula K. Le Guinin kirjaa, joten tarinan juoni oli täysin mysteeri. DVD:n kannessa oleva lohikäärme kuitenkin entisenä AD&D pelaajana kiinnosti.

Tuo elokuvahan siis perustuu Ursulan 1970-luvulla kirjoittamaan Maameren tarinoiden trilogian kolmanteen osaan ja Gorōn isä Hayao Miyazaki yritti jo 80-luvulta saakka yritti saada elokuvaoikeudet kyseiseen elokuvaan, mutta Ursula ei niitä antanut ennen vuotta 2005. Ja silloin Hayao antoikin siitä pojalleen puitteet esikoiselokuvan tekemiselle.

Elokuva voitti viime vuonna parhaan animaatioelokuvan palkinno, joten täytyihän se nähdä... Sitä katsoessa välillä kuitenkin tuntui, että ilman taustatietoa Maameri-kirjasarjasta elokuvan juoni oli hivenen hakusessa. Pari tuntia kuitenkin kului kuin siivillä ja suosittelen kyllä muillekin ajanvietteeksi, mikäli taikuus viehättää! ;) En ala juonta tässä spoilaamaan, halukkaat katsokoot itse.
</off-topic, Maameren tarinat>

NaokiSoma

Goats Weed selvästikin nauttii kylmemmistä ilmoista.

Kasvi näyttää todella paljon whitekoohiin Meksikosta "huostaanottamalta" Chile Paradolta.
Lainaus käyttäjältä: "whitekoohii"

Oletin hänen ottamassa kuvassa tummiksi muuttuneiden hedelmien olevan auringon aiheuttamaa pigmenttiä. Nyt en kuitenkaan olisi siitä yhtä varma... Goats Weedini on nimittäin värjännyt hedelmänsä aivan samanlaisiksi, mutta aurinko ei ole kyllä näillä leveyspiireillä viime aikoina porottanut. Olisikohan sitten samankaltaista värinvaihtoa kuin esim. Black Hungarianilla, joka vaihtaa raa'an hedelmän ihan alkuvaiheilla vihreästä mustaksi, kunnes kypsyy punaiseksi miltei pari kuukautta myöhemmin.

NaokiSoma

Cumari kasvattaa todella paljon tosi herkullisia hedelmiä!

Tulisuutta on saman verran kuin perus-chinenseissä (eli ihan tarpeeksi!), mutta mukana on myös kivasti makeutta. Sellaisenaan syötäväksi tuollainen pikku marja on ihan OK, mutta nuo suurimmat tekevät jo tiukkaa. Parin silputun Fataliin lisäksi lisäsin nuo halkaistuina tomaattikeiton sekaan ja siinä olivat kyllä kuin elementissään! Loistava lajike, täytyy myöntää! :D Lisäksi keitto näytti kauniilta, kun nuo puolikkaat kelluivat siinä keiton pinnalla pyöreä puoli ylöspäin; näyttivät ihan maissinjyviltä. ;)

En usko, että nuo punaiset Rocotot enää hirveästi kokoaan kasvattavat.

Nyt sitten vain jään odottelemaan niiden kypsymistä, johon saattaa mennä vielä kuukausi jos toinenkin...

Naga Morich sato jää tänä kesänä käsittämättömän huonoksi...

Määrällisesti hedelmiä tulee suurin piirtein saman verran kuin viime vuonnakin, mutta niiden koko on sitten tuota sentin luokkaa. Viime kesäisiin 5-6 senttisiin verrattuna voidaan siis todeta, että kaikki ei aivan onnistunut. :cry: Ja kasvit olivat samat kuin viime kesänä, mutta vain eri astioissa (tänä vuonna altakastelulaatikko vs. viime vuonna omat multapurkit). Tosin en usko sen selittävän eroa, vaan ympäristö on vaikuttanut kasvuun eniten: tasainen lämpö olisi ollut suotavaa.

NaokiSoma

Ensimmäinen Poblano sitten kypsyi.

Haukkasin siitä ja yllätyin! Maku oli todella makea; kuin olisi juonut Hyla-maitoa tai imeskellyt Hermesetas-tablettia. Makeus ei siis tuntunut luonnolliselta sokeriselta, vaan siinä oli erikoinen "teennäinen" makeus mukana. En tosiaan ihmettele, vaikka tuota Meksikossa laitetaan ruokaan kuin ruokaan; varmasti olisi monikäyttöinen. Itselleni ei vain tänä kesänä kovin montaa hedelmää siunaantunut. :( Ja pimeässä otetut kuvat näyttävät taas epäonnistuneen..., onko kenelläkään vinkkiä, miten parhaiten onnistuisi myöhään illalla kuvatessa? Pitäisikö ottaa taskulamppu salaman lisäksi mukaan?!?
Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 27.03.2008"
Lainaus käyttäjältä: "Volitans"Onkos sulla muuten niitä poblanon siemeniä? On nimittäin omalla musthave-listallani.

Oli 6 kappaletta ja laitoin kaikki multaan. Joudut siis odottelemaan ensi syksyyn :wink:.

Valitettavasti ainakaan tuossa ensimmäisessä ei siemeniä ollut sisällä. On tuossa vielä pari isompaakin hedelmää odottamassa kypsymistä, joten pidetään peukut ylhällä! Jos nyt edes pari siementä saisin, niin laittaisin kyllä tulemaan sinulle. Muuten pitänee kysellä ystäviltäni ulkomailta muutama siemen lisää ensi vuotta varten. Ensi vuonna nimittäin aion onnistua noiden kanssa paremmin!

7podeja on tulossa aina vain lisää.

Se on sellainen lajike, johon olen tänä vuonna ollut todella tyytyväinen. En nyt sanoisi sen olevan hirveän käytännöllinen keittiössä(kään), mutta kasvanut se on hyvin, eikä välitä vaikka olisi vähän huonommatkin olosuhteet vaan pukkaa paljon ja kohtuullisen kokoisia hedelmiä.

Aji Amarillo
t odottavat kypsymistä:

Mutta se vain kestää ja kestää.

NaokiSoma

Ensimmäiset Bubbat alkavat olla pian kypsiä:


Mexican Bird Pepperin (Tepin tai Chiltepin) ensimmäiset hedelmät alkavat muodostua:


Orange Habanerossa on muutama normaalikokoinen hedelmä, mutta suurin osa on minikokoisia:


Habanero Manzanossa taitaa olla yksi normaalinkokoinen ja muut minikokoisia:


Manzano Yellow kasvattaa vähän puikulamaisempia hedelmiä kuin Rocoto Red:


Chile da Seda kasvattaa paljon puikulamaisempia hedelmiä kuin Rocoto Red:


Viime yönä oli taas asteen verran ollut pakkasta. Aamulla en ehtinyt käydä tarkistamassa tilannetta kasvarissa, mutta eivätköhän kaikki kasvit ole jo tottuneet kylmään, kun pari astetta plussaa on ollut öisin ihan normaalilämpö viimeiset pari viikkoa.

GynZi

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"onko kenelläkään vinkkiä, miten parhaiten onnistuisi myöhään illalla kuvatessa? Pitäisikö ottaa taskulamppu salaman lisäksi mukaan?!?


Kolmijalka ja pitkä valotusaika toimii pimeässä hyvin. Jos kolmijalkaa ei ole niin sitten kameran ISO arvoa isommaksi, tulee tosin kohinaa
Artesaanirakastelija

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "GynZi"Jos kolmijalkaa ei ole niin sitten kameran ISO arvoa isommaksi, tulee tosin kohinaa

Mitenkähän tuota ISO arvoa muutetaan? Täytynee varmaankin nöyrtyä ja avata kameran ohjekirja... Ennen oli vain niin helppoa ostaa erilainen filmirulla. :)

NaokiSoma

Tuosta Aji Cristal x Rainforestista keräsin kaikki kypsät hedelmät pois ja silppusin ne laivänpäälle laitettavaksi.

Kovin montaa hedelmää ei enää jäänyt puskaan, mutta annan niiden kuitenkin vielä kypsyä kasvarissa. Lajikkeen kanssa on kiikun kaakun, talvetanko sitä. Hedelmät ovat todella makeita ja baccatum-maisia, mutta tulisuutta saisi olla enemmän. Leivänpäällekin silppua saa käyttää aika reippaasti. Olen jotenkin vammainen noiden baccatumien suhteen, enkä oikein enää maista niiden tulisuutta. Herra 47 yritti väittää minulle chilifestivaalilla Starfishin olevan voimakkuusluokkaa 8, mutta en sitä silloin uskonut... Olisinkohan sitten jo tottunut rakastamiini baccoihin sen verran, että niiden sisältämiin kapsaisiiniyhdisteisiin olisi kehittynyt toleranssia. Jos ensi vuoden chilifestivaalissa olisi kilpasarja vain baccoille, voisin siihen osallistuakin 8), sillä chinenset tökkivät (lue: hikkauttavat) minulla sen verran ettei kisaamisesta niiden kanssa mitään tule...

Ja myös sydämmen muotoinen Red Savina on kypsynyt.

Sen verran kaunis hedelmä, että kävisi ihan hyvin lahjaksi rakkaallekin! :D

EDIT:typo

MasaT

Kyllä siinä kuvauksessa lisävalaistuksesta on apua. Päivänvalolamppu olisi varmaan parempi ettei tule niin keltaista valoa. Kokeilet vaan eri ohjelmilla ,jollei kamerassasi ole valotuksen korjausta. Eiköhän niistä joku onnistu.
Digikamera on siitä hyvä että voi ottaa vähän enemmänkin kuvia ja näkee tulokset saman tien ,voidakseen hylätä epäonnistuneet.
Jalusta olis varmaan kyllä hyvä ja itselaukaisijan käyttö.
Niin ja kuvaa silloin mieluumin ilman salamaa.  :wink:

snu

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"
Lainaus käyttäjältä: "GynZi"Jos kolmijalkaa ei ole niin sitten kameran ISO arvoa isommaksi, tulee tosin kohinaa

Mitenkähän tuota ISO arvoa muutetaan? Täytynee varmaankin nöyrtyä ja avata kameran ohjekirja... Ennen oli vain niin helppoa ostaa erilainen filmirulla. :)

Juuri tuon kohinan vuoksi mun mielestäni suuri ISO=kuva pilalla. Paitsi jos on hyvälaatuinen järkkäri, niin tilanne ei ole ihan niin paha.

Lisävaloksi käy vaikka työmaahalogeeni Hong Kongista, alle viidellä eurolla on joskus niitä saanut. Siinä tosin valo on aika keltaista, mutta se ei ole ongelma, kun ensin säätää valkotasapainon kohdalleen. ImageShack väittää, että kamerasi on Casio EX-Z55. Siinä on manuaalinen valkotasapainon säätö, mutta maksimi valotusaika taitaa olla vain 4s, joten kovin pimeässä sillä ei voi kuvia ottaa jalustallakaan. Tuollaisessa kamerassa en kyllä nostaisi ISO-arvoa yli 100:n.
#419
Eksyminen on suotavaa.

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "snu"
Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma"
Lainaus käyttäjältä: "GynZi"Jos kolmijalkaa ei ole niin sitten kameran ISO arvoa isommaksi, tulee tosin kohinaa

Mitenkähän tuota ISO arvoa muutetaan? Täytynee varmaankin nöyrtyä ja avata kameran ohjekirja... Ennen oli vain niin helppoa ostaa erilainen filmirulla. :)

Juuri tuon kohinan vuoksi mun mielestäni suuri ISO=kuva pilalla. Paitsi jos on hyvälaatuinen järkkäri, niin tilanne ei ole ihan niin paha.

Lisävaloksi käy vaikka työmaahalogeeni Hong Kongista, alle viidellä eurolla on joskus niitä saanut. Siinä tosin valo on aika keltaista, mutta se ei ole ongelma, kun ensin säätää valkotasapainon kohdalleen. ImageShack väittää, että kamerasi on Casio EX-Z55. Siinä on manuaalinen valkotasapainon säätö, mutta maksimi valotusaika taitaa olla vain 4s, joten kovin pimeässä sillä ei voi kuvia ottaa jalustallakaan. Tuollaisessa kamerassa en kyllä nostaisi ISO-arvoa yli 100:n.

Joo, Casion EX-Slim minulla on. Jos vaikka alottaisi kokeilemalla tuolla halogeenillä lisätä valoa; yksi 150W minulla onkin ylimääräisenä pihavalojen asennuskikkailujen jälkeen. Tai yrittää kuvailla heti alkuillasta. Muuten menee jo sormi suuhun...

NaokiSoma

Sen verran reippaasti oli kertynyt noita Yellow & Hot Waxeja, että pyöräytin niistä ensimmäisen erän säilökettä.
:arrow:
Mukaan laitoin waxien kanssa Fataliita noin neljäsosan. Liemen keitin edelleen oman reseptin mukaan, mutta seuraavaa erää varten ajattelin ostaa Meiran säilökeseosta, kun sitä ainakin hessi on suositellut. Pääseepähän sitten ainakin vertaamaan. Ainakin pääsee paljon pienemmällä vaivalla kuin itse sekoitellen... Nyt vain pitäisi jaksaa odotella välipäiviin saakka ennen avaamista. :roll: Onneksi tuoreita riittää vielä kohtuullisen pitkään, joten voipi olla ettei leivän päälle tulekaan kapsaisiini vajausta tässä odotellessa. :wink:

Vaikka välillä on käyty pakkasenkin puolella (kuten viimeksi viime yönä), suurimmilta kylmän aiheuttamilta tuhoilta on säästytty. Kasvarissa seinään nojailevat oksat ovat ottaneet nokkiinsa, mutta muuten näyttää siltä, että kasvarikautta voisi vielä hyvinkin jatkaa ainakin parisen viikkoa. Mutta tosiaan kasvarin reunoilla oleville oksille käy kuten tuolle Red Savinalle:

Muuten kasvi kuitenkin voi tilanteeseen nähden ihan hyvin. Jopa täällä keskisessä Suomessa kasvarikausi voisi olla pienellä lämmityksellä ihan hyvin yli puoli vuotta.

NaokiSoma

Habanero Manzano on kyllä osoittanut olevansa (jos ei nyt muuten niin erilainen) ainakin Orange Habanero paljon satoisampi.

Satakunta minikokoistahedelmää olen siitä jo poiminut ja lisää tulee koko ajan. Muutamia normaalikokoisiakin näyttää olevan tulossa. En taida säästää Orange Habaneroa ensi vuoteen, kun kerran parempi korvaaja kerran on olemassa.

Tabascon hedelmä tuosta tuskin enää kasvaa.

Yllättäen hirveän montaa marjaa ei tulossa edes ole. :(

Okinawa Bird Pepper on sitten enemmän frutelle ominaisen näköinen ja siinä on reilusti marjoja tulollaan.


Lemon Dropissa sen sijaan on miltei saman verran hedelmän raakileita kuin lehtiä.

Kasvi on kyllä optimoinut ihan oikein!  :D

Serrano Monte d'Orossa on vielä paljon raakileita, mutta nämä syksyisemmät tuotokset tuppaavat jäämään pienemmiksi kuin kesällä kasvaneet.

Erinomainen lajike! Varmasti käyttökelpoisempi jauheena kuin habanerot. Viime vuotinen haba-jauhe on nimittäin minulla jäänyt todella vähälle käytölle... Sitä on turhan vaikea käyttää sopivaa määrää. :roll:

NaokiSoma

Jalapeno Early tuli eilen tiensä päähän.

Ulkona kasvaessaan se ei saanut aikaiseksi yhtään yli 2cm kokoista hedelmää. :cry: Eilen keräsin loput hedelmät viileäkaappiin odottelemaan sopivaa käyttötarkoitusta ja itse kasvin siirsin kompostiin. Lajike oli todella herkullinen, mutta kylmänsiedossa oli puutteita. Taidan kuitenkin laittaa ensi vuonna tuota kasvamaan reippaasti enemmän; ainakin 3-4 kasvia. Täytyy nimittäin antaa uusi mahdollisuus näyttää mihin se pystyy.

Fatalii Red on sitten kuin aivan toiselta planeetalta. Se on kasvanut ihan  kuin viime kesänäkin. Molemmat talvetetut ovat oikein pirteitä, eikä niiden satoissa ole mitään valittamista.
Isommassa purkissa oleva Fatalii:

Pienemmässä purkissa oleva Fatalii:

Viime maanantaina käytin kolmisenkymmentä hedelmää säilökkeeksi, mutta taas näyttäisi olevan saman verran kypsiä tarjolla. Täytyy laittaa näitä sitten lopuksi reilusti pakkaseen, niin saa koko talven keitellä tomaattikeittoa, kun nagoja ei pakkaseen tule tänä kesänä ainoatakaan. Maku kuitenkin on molemmissa sama, eikä litraan keittoa annostuskaan ole niin kauhean poikkeava: Fataliita 2 hedelmää (normaalikokoista) ja Naga Morichia 1½.

NaokiSoma

Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 19.09.2008"Muovipressukasvarikyhäelmän sisällä tilanne näyttää yllättävän hyvältä ajatellen, että siellä kuitenkaan ole ollut minkäänlaista lämmitystä ja ohut yksinkertainen muovi ei varmasti paljoa eristä.


Eilen töistä kotiin saapuessani pihalla odotti melkoinen yllätys: ennen muovipressukasvarissa majoittuneet kasvit olivat sievässä rivissä taivasalla. Ensimmäinen tunne oli se, että kuka kumma tuollaisen haluaisi varastaa ja tekisi sen keskellä päivää... Pienen jälkien etsinnän jälkeen kasvarin löysinkin ylösalaisin naapurin takapihalta noin kymmenen metrin päästä. :roll: Taisi tuuli tehdä tepposet... Näihin aikoihin syysmyrskyt vasta alkavat, joten keräsin Beaver Damin ja Ju Ba-cho Tian Jiaon hedelmät viileäkaapiin ja kasvit kompostiin. Waxit, Black Hungarianin ja Szegedi80:n raahasin kiinteämmin paikalla pysyvän kasvarin nurkkaan/takariviin/lattialle, jotta saan tuon "leijan" pakattua varastoon talveksi. 12 pihalaattaa muovireunusten päällä ei nimittäin näyttänyt riittävän sen paikalla pitämiseen. Tosin tuo sama kasvari karkasi viime vuonnakin alkusyksystä, mutta silloin se pääsi liikkumaan vain reilun metrin ja pysähtyi vadelmapensaaseen.
Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 29.08.2008"
Lainaus käyttäjältä: "Lare78"Hittolainen, toi kasvattamasi Ju Ba-cho Tian Jiao näyttää todella mielenkiintoiselta.
Laitappa lisää kuvia ja jotain infoa siitä. Nyt rupes meinaan kiinnostamaan.
Minkä kokoisia nuo marjat ovat? Onko poltetta ja miltä maistuu?
Itse kasvi ei näytä kovin kookkaalta, joten voisi sopia pienempiinkin tiloihin kasvatettavaksi.
Mistäs moisen plantun siemeniä saa, kun ei se kerran siemeniä tee???

巨霸朝天椒 (Ju Ba-chao Tian Jiao) on Taiwanilainen lajike, joka on melkein tai aivan tuleton. Maku on makea ja siinä on mukana myös jotakin muuta kuin paprikaisuutta; jonkun makean hedelmän aromi. Hedelmien koko on noin luokkaa 5x7cm. Itse kasvi on pari kymmensenttinen. Puolen kymmentä hedelmää noista olen syönyt ja yhdessä näin yhden (1!) hivenen siementä muistuttavan palasen sitä sisällä kasvavaa paprikalihaa, mutta en usko sen olevan siemen. Siemenet sain Japanista paikalliselta harrastelijalta, joka oli niitä ostanut lomamatkaltaan Taiwanista. Nuo siemenet ovat siis kaupassa myytävästä siemenpussista ja vaihtoehdot siihen miksi kasvi ei tuota siemeniä ovat kai seuraavat:

1) kylvämäni siemen oli viallinen, joten se ei kykene jatkamaan sukuaan (kylvin vain yhden siemenen, joten minulla ei ole verrokkikasvia)
2) lajike on hybridi, joka ei tuota siemeniä
3) kylmä kesä ei vastaa Taiwanin ilmastoa, eikä lajike ei pysty lisääntymään tällaisissa oloissa
4) auringon pilkkujen määrä on ollut tänä kesänä liian pieni
5) kanada
6) joku muu mikä?

Laitan kuvan halkaistusta hedelmästä, kunhan seuraavan syön.

Ja samalla kun kerran nuo Ju Ba-chao Tian Jiaon kaikki jäljellä olevat kolme hedelmää keräsin talteen, leikkelin tuon ainoan niistä kypsäksi ehtineen.

Tuo sattui olemaan huono esimerkki siitä, mitä olen kesän mittaan ilmetellyt, sillä sisällä olevan hassusti kasvaneen hedelmälihan määrä oli todella pieni aiempiin verrattuna; aiemmat ovat olleet sisältä täynnä sitä. Ja kuten viimeisestä kuvasta käy ilmi, silä oli sisältä pilkottaa yksi siemenkin. :shock: Käännyn siis nyt arvaukseni 3 tai 4 puoleen ja totean että tasaisemmassa lämmössä (vaikkakin viileämmässä) hedelmät ovat vähemmän viallisia ja kasvikin on ihan lisääntymiskykyinen.

NaokiSoma

Keräilin viikonloppuna taas kypsiä 7podeja ja en sitten tiedä onko minulla vain perverssi mielikuvitus, mutta minusta yksi noista hedelmistä näytti aivan takapuolelta... :roll:

Vaimon mielestä tuo näytti paksuposkisilta kasvoilta, joten taidan olla siis yksin mielikuvitukseni kanssa. :oops: Muuten tuon hedelmän ulkonäkö on kuin ilmetty Scorpion, jonka häntä on kasvanut sisäänpäin. Taitavat olla hyvinkin läheisiä sukulaisia sekä ulkonäön, että tulisuuden suhteen. Tuo 7pod on ihan oikeasti ainoa chili, jota pelkään: se ei polta vaan puuduttaa. Nagaakin on kuitenkin tullut käytettyä ruuanlaitossa sen verran, että sen käyttöön tiettyihin ruokiin on tottunut ja sopivat annostuksetkin olen oppinut osin kantapään kautta kylläkin.

Niin ja tuosta ensimmäisestä kuvasta näkee, miten Aji Cristalit nahistuvat, kun ne unohtaa yöksi tuulitakin taskuun joka on kuivumassa lämmityspatterin yläpuolella. :oops: No, laitoin ne sitten kahtia ja annan kuivua ihan jauhettavaksi asti.

<Ei kahta ilman kolmatta - offari>
Jättisukeltajien invaasio siis jatkuu yhä...
Lainaus käyttäjältä: "NaokiSoma @ 17.09.2008"
Lainaus käyttäjältä: "saulir"Ne on varmaan tulleet rännin kautta. veikkaan että ovat lentäneet katolle, tumma katto saattaa huijata niitä luulemaan kattoa vedeksi.

Tuossa on muuten järkeä. Ei tullut itselleni mieleenkään!

Ei siis ollut kahta ilman kolmatta. Tosin nyt voin sanoa, että saulir:n olettamus oli oikea: tuonne ei enää pulikoimaan ole voinut päästä kuinsyöksytorvea pitkin. Ja silloinkin tuo roskaseula on varmasti tuottanut ongelmia, sillä isoin reikä on juuri ja juuri tuon suursukeltajan halkaisijan kokoinen.

Kannattaa siis kurkistaa edes pari kertaa vuodessa, onko sadevesijärjestelmissä roskia taikka elämää. Kaikenlaista voi löytyä! :) Jälkikasvuakin näytti olevan.

Tuo oli noin senttinen. Itselläni ei ole hajuakaan kuinka vanha se silloin on.  Nuo 3-4 senttiset tuskin kuitenkaan ovat tänä kesänä syntyneitä.
</Ei kahta ilman kolmatta - offari>

NaokiSoma

Aji Norteno kasvattelee hassunnäköisiä hedelmiä.

Hitaasta kasvusta huolimatta kasvi on päässyt yllättävänkin isoksi.

Santakassa alkaa olla jo muutamia kypsiä hedelmiä.

Odottelen kuitenkin siitä kaikki kypsiksi, ennenkuin nostelen siitä nippuja kuivumaan.

Indian PC-1 tuottaa lisää hedelmiä tasaiseen tahtiin.


Yellow Manzano on tuottanut jo mukavan määrän puikuloita, mutta jaksaa siltikin vielä kukkia.


Chile da Seda
lla on hivenen mutkaisempia hedelmiä, mutta pääosin samankaltaisia kuin Manzanolla.