tammikuu 10, 2025, 11:24:13 ap

Uutiset:

Iloista kasvatuskautta !!


M;kko 2011-2014

Aloittaja M;kko, maaliskuu 23, 2011, 14:21:50 ip

« edellinen - seuraava »

M;kko

Heips,

Sateisen päivän ja lyhyen loman alkamisen kunniaksi hieman kuvitettua tarinaa kasvarinrakennusprojektista.

Tästä rakentaminen lähti: kuoppa maahan ja sepeliä päälle. Lapiolla kun kaivaa ja roudaa maat tontin kulmalle kottikärryillä tietää tehneensä kerrankin oikeaa TYÖTÄ. Sepelin kärräys kuopan täyttämiseksi oli vielä raskaampaa, mutta kunto oli jo sen verran kohonnut, että meni jotenkin helpommin. Suunnitelma tehdä viemäröinti molemmista kasvarin päistä oli jo aistittavissa.


Kuoppa saatu täytettyä ja tasattua vaakaan. Hieman lisäaherrusta aiheutti se, että olin kaivanut alkuperäisen montun turhan lähelle rajaa ja liian pienikin se oli. Sokkelin valumuotti syntyi köyhät kyykkyyn -tyylillä höylätystä 2x4 puusta. Ajatus oli kuitenkin kierrättää ne itse rakennukseen, mikä onnistuikin hyvin, sillä sileään pintaan ei juuri betonia jäänyt kiinni. Eli itse muoteille ei jäänyt mitään hintaa.


Muottien tekemisestä ei minulla ole mitään aikaisempaa kokemusta, mutta aika kätevältä tuntui tehdä tuo mainituista 2x4 puista, jotka tuettiin harkkojen avulla.


Valu alkanut. Harkkojen ensimmäinen rivi suoraan kiinni betoniin. Muuten hyvä homma, mutta lainassa ollut betonimylly sanoi sopimuksen irti heti kättelyssä. Huomatkaa tyylikkäästi sukalla suojattu viemäriputken suu.


Muuri valmis naapurilta lainatun betonimyllyn avulla. Valmiina myös keskuspilareiden laatat. Lattiaan tuli 100mm styroksit eristeeksi. Alkaa jo näyttää siltä, että tähän rakennetaan jotain pysyvää.


Lattian eristykset paikoillaan. Yllättävän paljon meni tuohonkin aikaa, kun pohjan tasoitus ja pienen kaadon teko eivät menneetkään tuosta vaan.


Tässä lätkäkaukalo. Muurit eristettiin myös ajatuksella, että jos vaikka joskus talvikäyttöön... Oli muuten turkasen kirkasta puuhaa pelata styroksien kanssa kirkkaana kesäpäivänä. Häikäistymistä ei pystynyt aurinkolaseilla estämään. Raot tilkittiin PU-vaahdolla.


End of part 1.

Tiemuh

Komeat pohjat. Sääkin on suosinut projektiksi tähän asti.

bluesman

Lainaus käyttäjältä: Tiemuh - kesäkuu 14, 2013, 20:14:57 ip
Komeat pohjat. Sääkin on suosinut projektiksi tähän asti.


Niin paitsi että tuleva episodi "Chilien sota" eli part 2 tullee selkiyttämään missä mennään. Kasvarihan on jo pystytetty ja melkoisesti valloitettu erilaisilla kasveilla, paljolti muilla kuin chileillä.
M;ikko kertokoon enemmän.

M;kko

Jatkoa...

Lattia valmiina. Puoliskot tehtiin eri päivinä, koska kun myllytettiin betoni itse ja broidin kanssa harjoteltiin hommaa työtä tehdessä, niin aikaa meni tuohonkin. Ensimmäisen puoliskon pintaa läträttiin vedellä turhan paljon sillä seurauksella, että pinta kuivuttuaan pölysi. Toisaalta se alkuun pölyävä pinta on nytkin kosteana pitävä, toisin kuin se oikein tehty, jolla perheen kuopus liukasteli heti nurin. Harkkojen päälle laitettiin bitumikaistale estämään kosteuden siirtymistä puuosiin.


Alajuoksu (?, rakennustermistö hukassa) paikoillaan. Kiinnitys harkkoihin kierretangoilla, jotka puolestaan kiinnitettiin harkkoihin porattuihin reikiin juotosbetonilla (?). Toinen vaihtoehto olisi ollut lyödä isot naulat kiinni ja mutkalle.


Runko alkaa hahmottua.


Enemmän puuta pystyssä ja muurikin rapattu ulkopuolelta.


Jahas kuvat loppuivat, pitää tehdä lisää. (End of part 2)


M;kko

Osa 3.

Ei uskoisi, että näinkin yksinkertaisessa rakennelmassa on noin 1788 puuosaa!! Ainakin siltä tuntui kun noita viime syksyn sateiden välisinä lyhyinä aikoina pintakäsittelin. Väriä/suojaa 2 kerrosta kaikkialla. Tämä oli hyvin tyypillinen näkymä autotallin edustalle.


Runkopuut pystyssä ja kattohirsi paikallaan. Kattohirren (2x8 puuta) nostaminen yksin paikoilleen tonne vajaaseen neljään metriin oli helppoa ja hauskaa! Yläjuoksun sisätuet kanssa jo tukevasti hommaansa hoitamassa.


Katonkannattajat paikallaan.


Styrox-levyn rappaaminen muurin sisäpinnalla aiheutti päänvaivaa. Lopulta päädyin kiinnittämään levyyn verkon, joka pitää rappauksen paikallaan. Toistaiseksi on vielä toiminut, vaikkei ihan ammattimaiselta toiminnalta vaikuttanutkaan.


Ruoteet paikallaan. Tuli turhankin tiheällä välityksellä, kun suunnitelma tehtiin ajatuksella, että tulee 10mm levyt. Päädyinkin jykevämpään 16mm levyyn, jolle olisi riittänyt yksi ruode tuohon keskelle. Ei kuitenkaan haittaa, on näin tukevampi ja mielestäni paremman näköinen.


Muutamia seinälevyjä paikallaan, väliaikainen katto rakennusmuovia ja ensimmäinen planttu paikoillaan! (Kasvi oli muuten paljon puhuttu punainen Tobago Sweet)


Nykyinen tilanne. Pientä laittoa vaille valmis. Tuuletusluukkuja automaattiavaajilla on 4 kpl. Luukun koko noin 2,1 x 0,6 m. Lämmöt pysyneet kohtuullisina hellesäilläkin, mutta korvausilmaventtiilejä tai vastaavia pitää vielä asentaa, ettei tarvitse ovea availla.




Gambiakin (C. chi) tykkää! Aikainen, satoisa ja suht tulinen lajike. Tästä kun sais kuutiometrikasvin(TM) mallia bluesmanin chinenset.

bluesman

 Täytyy todeta ettei tohtorin suunnitelmat ole pieleen menneet. Rakennelma on varmaan jykevin kaikista näkemistäni paikallatehdyistä kasvareista. Huonekorkeus on aivan mahtavaa luokkaa. Kun on itse vielä rakenteet suunnitellutkin voi olla itsestään syystäkin ylpeä. Kun on vielä asunnon yhteydessä jää ylimääräinen ramppaaminen pois. M;kko on parasta A-ryhmää!

Sihijuoma666

Ja kaiken käytettävyyden ja jykevän rakenteen lisäksi vielä pirun nätti!


Lightweight

Jaaha, jäljet johtaa puuhun- epäilemme oravaa...
Mitä harrastus toimintaan tulee se on kaikki tai ei mitään.
Joka pojan lavuaarista ei kärmestä ole tullutkaan.

Nizo

Sen verran pitää sanoa, että kateeksi käy!

Feint

Aivan tajuttoman upea! Hommaa tossa on kyllä riittänyt, ei varmaan mulla kärsivällisyys riittäisi ikinä. Paljonkos tohon nyt kertyi hyödynnettävää pinta-alaa? Korkeutta ainakin on vähän isommillekin taimille ;)

Juso


M;kko

Kiitos! Positiivinen palaute muilta alan harrastajilta (ammattilaisilta) tuntuu erityisen hyvältä. Kaikkea kunniaa en rakenteista kyllä voi ottaa. Omat suunnitelmat oli toki tehty, mutta viranomaisille maallikon suunnitelmat eivät kelvanneet ja hyvä niin. Apuun tuli ingeniero, joka laskelmiensa perusteella lisäsi katonkannattimiin vahvuutta ja yläosan sisäosien tuennan. Hänen ideansa oli myös laittaa kulmien vinotuet noin päin, itse olin kaavaillut toisin päin, eli että kulmatolppa ja tuet olisivat muodostaneet 'K' kuvion. Ingenieron oivalluksella on mielestäni iso osa kasvarin tyylikkyydessä, kiitokset siitä!

Nyt ovat resurssit kohdallaan keskittyä oleelliseen eli opetella kasvattamaan chilejä! Biltemaan tilatut läpiviennitkin ovat kuulema saapuneet. Yaran lannoitteita metsästetään seuraavaksi ja sitten NFT:eiden askartelu käyntiin, että saa kasvarin korkeudenkin käytettyä hyväksi!

Sisäpinta-alaa on reilut 30m2.

Feint

Lainaus käyttäjältä: M;kko - kesäkuu 15, 2013, 00:25:03 ap
Sisäpinta-alaa on reilut 30m2.


Meikäläisen kämpän kokonen  :D .......... >:( .................. :'(

Rähinä-Reetta

Hieno on, kelpaa siellä chilin kasvaa. :)

M;kko

Pitkästä aikaa... CGN19198 (C. eximium) näyttää tänä vuonna sekä kukkivan että tekevän ensimmäistä kertaa myös podeja.



Sama juttu CAP1530 (C. cardenasii)


Ja muutenkin kasvit viihtyvät kasvarissa.


Tomaatteja kypsyy tasaiseen tahtiin. Kuvassa esim raidallinen 'Tigerella'.


Sain ostettua vihdoin Yaran lannoitteita. Calcinitia ja Ferticare 7-9-32, joka on aika lähellä Ferticare hydroa. MUTTA Yaran oppaan mukaan mitään Ferticare lannoitteita ei voi sekoittaa Calcinitiin, sillä fosfori ja kalsium muodostavat sakkaa ja ovat silloin tietysti pois hyötykäytöstä. Aika moni foorumilainen ilmeisesti ko. sekoitusta kuitenkin käyttää. Pitänee itse kokeilla antaa lannoitteita vuorotellen.

M;kko

Jälleen se palkitseva fiilis, kun itselle uusi laji puhkeaa kukkaan! Aikaisemmin listalla on ollut annuum, baccatum, chinense, frutescens, pubescens, chacoense, praetermissum, eximium, cardenasii, lanceolatum, rhomboideum, galapagoense ja flexuosum. Seuraavan uutuuden, jos vielä sellaisen näkee, pitääkin siis olla jotain todella eksoottista! Pitäis vissiin tehdä retki Brasiliaan...  ::)


Siku

Perästä tullaan, vain cardenasii puuttuu. Buforum lienee seuraava jota tulee saataville ilman Brasilian reissua.

Oletko ajatellut pistää siemeniä kiertoon tuosta. Itseäni arvelluttaa vielä hieman, kun kuitenkin risteytyy eximiumin ja baccatumin kanssa, joita molempia on ollut läheisyydessä.

E: Tärkein unohtui: Onnittelut!


Juso

elokuu 07, 2013, 20:25:28 ip #139 Viimeisin muokkaus: elokuu 08, 2013, 11:35:10 ap käyttäjältä Juso
Vesiviljelyssä ei mielestäni sakkaudu Hydro +Calcinit lainkaan kahden kauden ja varmaan 10 ravinnekuutiometrin kokemuksen perusteella. Teen nyt aina noin kuution kerralla. Sama myös missä järjestyksessä sekoittaa. Eri asia on varmasti jos yrittää tehdä noista yhteistä stokkia. Normaaleihin EC arvoihin 4 asti ainakin kestää sekoitella ilman mitään sakkautumista.  Jos suoraan jauhetta käytän laitan yleensä ensin Hydroa ja sitten Calcinitia muttei tuokaan herkkää ole, kun malttaa sekoitella.

Tuossa ohjeessa on varmaan pelattu varman päälle. Hydrossa on fosforia niin vähän että tod näk ei mitään tapahdu.Yaralta löytyy  Ferticare 10-52-17 starttilannoitteeksia jonka kanssa sitten voikin jo jotain tapahtua. Hydrossa fosforia siis 6.

Tai sitten sakkautumista ei silmällä havaitsisi pinnalla tai pohjalla joka olisi mielestäni omituista. Enkä ole kyllä kenenkään muunkaan nähnyt asiasta raportoivan. Mutta voihan olla etten ymmärrä ja huomaa koko ilmiötä oikein. Pääasia että kyllä kasvaa. Täytyy sekoitella stokkeja hieman ja katsella mitä tapahtuu.

E: ylimääräisiä sanoja poistettu